tiistai 6. heinäkuuta 2010

Day 4: Ljubljana - Tolmin

Metelkovan laverit jäivät taakse hetimmiten rasva-aamiaisen ja datailusession jälkeen, kun riensimme Tolminiin menevään bussiin. Reilun kympin maksavat piletit toimivat paikkalippuina tälle kolme tuntia ja 130 kilometriä käsittävälle matkalle. Tieverkko vuoristossa on tehty matchbox-autoille, eikä raskaalle liikenteelle. Asfaltti on kyllä uutta ja tasaista, mutta sitä on leveyssuunnassa kovin vähän, joka aiheuttaa mielenkiintoisia manöövereita rekkojen ja bussien kohdatessa. Nähtiinpä reissulla myös paikallinen liikennetörppö, nimittäin sieniä napostellut suttura oli pysäköinyt piinatun rellunsa keskelle tietä, vaikka vieressä oli mellevä p-paikka. Kuski päästi akalle haddock-tyyppiset solvaukset ja ajoi sen jälkeen itsekin melkoisissa agroissa loppumatkan...hengissä selvittiin kuitenkin.

Perillä Tolminissa Artsi rupesi kaivamaan Senkaa nenästä, eli soitti majoitteemme kontaktihenkilölle sillä aikaa kun Antti ja Perttu asioivat mercatorista murkinaa ja stipunkia koko seurueelle. Tuupattiin kassit noutamaan tulleen Sasha-sedän passattiin ja käytiin festarialueen porteille kääntymässsä, jonka jälkeen passatin keula käännettiin noin 90 astetta suoraan ylöspäin ja kruisailtiin ihanaan haciendaamme. Käsittämättömän hienoissa maisemissa omalla pihalla varustettu luukkumme on täydellinen festaribeissi. Kaikki mukavuudet tiskarista grilliin. Pelattiin Tohtori Öetkerin kanssa pari erää "Piilota pizzaslaissi" -peliä ja vedettiin muutama Lasko-olut. Sitten olikin aika laskeutua laaksoon festivaalia ihmettelemään.



Matkalla festareille rahaa paloi saturaisia mm. kuumiin otsalamppuihin, vesipulloihin ja kymmenen euron muovikasseihin. Hintavat plastiikat olivat leirintäalueella majoittuvien panttisysteemillä toimivaa roskien keräystä varten, mutta sitä paikalliset eivät kertoneet vaan halusivat nähdä säkit (síis ne kalliit muovikassit) ennen rannekkeen luovutusta. Tajuttiin homman nimi ja reklamoitiin oitis, ja saatiin kuin saatiinkin kympit takaisin firman kassaan. Huh.

Festarialue on nastaa metsikköä joen rannassa. Kaldemaaria ja muuta tarviketta saa ainoastaan ennakkoon ostettavilla kupongeilla, joita saa kiskoista ympäri alueen 0,50€, 1,00€ ja 3,00€:n denominaatioissa. Laukattiin oitis rantabaariin ja kaksi kolmasosaa seurueesta myös pulahti jonkkaan vitjoja huljuttamaan. Kylmä vesi virkisti mieltä ja oli aika kuunnella hevimuzakkia, jota joku random örtsynmörtzyn orkesteri rupesikin veivaamaan. Taitavat muusikot saivat yleisön eri hyvin messiin ja aika kului ripeästi. Nautittiin pari töppöstä ja syötiin baislareita kunnes oli aika vetäytyä.

Perttu nauttii heviä ja baislaria

Trekissä takaisin kotkanpesään nähtiin poikien uusien otsalamppujen todelliset kyvyt ja oma himmeä tuikkuni sai aikaan melkoisen ivan ja pilkan ryöpyn. Välikaljat paikallisessa baarissa ja nousu linnakkeeseen. Murhamäkien ykkönen sai ainakin väsyneen itseni piiputtamaan ja jalat hapoille. Ylös kuitenkin päästiin ja päät pehkuihin. Huh. Siisti päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti