Steissiltä lähdettiin kehittämään kunnon soijaa käppäilemällä takaisin kaupunkia kohti. Paahdetta rapeat 35 astetta. Poikettiin Arton bongaamaan ravinteliin sisään tutkailemaan menua, mutta sloboränkylävarantomme ei sallinut fine diningia joten tyydyimme hikoilemaan tipat ruokalistalle ja häipymään. Jano ja nälkä alkoi kasvaa, joten ylitimme joen ja painelimme paikalliselle pihlajamäen ostarille välikaljoille ja spagetille. Lisäenuista soikeina tutkailimme joen toista puolta enemmänkin. Päämäräänä oli löytää Rock Teatar -niminen baari, jossa kuulemma rokki soi ja nektari virtaa. Välisumppien ja kymmenen litran hienvuodatuksen jälkeen kapakki löytyikin juuri siitä kohdasta, jossa kirosimme, että missä hitossa se juottola nyt on. Kievari oli typösen tyhjä, joten päätimme tulla takaisin illalla.
Kipaistiin käymään ostoskeskuksessa, koska siellä on ilmastointi ja yritettiin ettiä antin tynnyrimahan peittävää kesämiespaitaa. Sopivankokoisia sirkustelttoja ei kuitenkaan saa edes tilaamalla. Suivaannuttiin ja feidattiin läheistä puistoa yytsimään. Pusitossa ei paljoa nähtävää ollut, joten kipaistiin sen takana ollut murhamäki ylös ja todettiin alueen olevan lähinnä lähetystöjen käytössä. Pollarit repeilivät otsiemme hikihelmille, kun paineltiin mäkeä ylös. Lakipisteestä alaspäin seutu gettoutui jonkin verran, luodinreikiä seinät solkenaan ja roskiksia tonkivia nistejä rupesi vilisemään jaloissa. Sadettakin ropsaisi yhteensä 14 pisaraa.
Todettiin ajan olevan kypsä pikku välikuolemalle ja suunnitelma jopa pidettiin. Unituokion jälkeen suunnattiin kepulle tottakai. Muutaman mutkan, kuten paikallisen kiekon et kanafileen tyyppauksen ja rahannostosekoilun, jälkeen suunnattiin Rock Teatariin, jossa olikin tällä kertaa kourallinen ihmisiä. Kellarikapakin ilmastoimaton kuumuus ja laimea itkupop ajoivat meidät kuitenkin ulos ja laukkasimme tsekkaamaan mikä meno Korner Pubissa on. Näin tuntuivat tekevän myös kaikki paikalliset, joten voin kertoa että ollaan aika inessä skenessä. Nautittiin terassalla muutama ihana kalja ja sitten paineltiin taas tutimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti