Niillä isommilla pikkutunneilla linjurimme saapui Rijekaan, tuohon aamutorkkuun todellisen Kroaatin kotiin. Steissillä olikin meno kuin moukarihäkissä heti aamusta, väkeä kuin Vilkkilässä kissoja ja muita vanhoja latteuksia. Bussiuinunta ei ollut ladannut akkujamme aivan toivotulla tavalla, mutta laitettiin kuitenkin reput säilöön ja tallusteltiin ihmettelemässä kaupunkia hetkinen.
Väsymyksen, kovan soijan erityksen, siitä johtuvan puolisaastaisen olon ja kaupungin pintapuolisen mielenkiinnottomuuden takia tehtiin johtajatason päätös Kroatian hylkäämisestä heti seuraavalla bussilla. Paineltiin siis takaisin steissille ostamaan lipareet. Ljubljanan bussin lähtöön oli ainoastaan parisen tuntia, mutta se riitti paikalliseen kävelykatuun tutustumiseen, aamukahvitteluun ja veneilyn maailmoista keskusteluun.
Dösä oli jotain pakettiauton ja bussin välistä noin kokonsa puolesta, muuten taso oli tuttua muista linjureista. Puolityhjänä saatiin taaskin mennä, ja unta tulikin otettua kuulaan koko kolmen tunnin keston edestä. Kroatian rajalla saatiin palautus todellisuuteen, kun Euroopan Ankarin Rajavartija -kilpailun viiksiluokan kolmosrankattu barettipää nousi bussiin dokumentteja yytsimään. Läski tutkaili kaikkien paprut suurennuslasin, vihikoiran ja lyhdyn kanssa ja kyseli sitten leimoista kaiken mitä kolmen sanan sanavarastollaan osasi. Oltiin hetki melkein ongelmissa, kun herran kollegat aiemmilla rajoilla olivat olleet hieman leväperäisempiä sisääntulojen ja maasta poistumisen merkitsemisen suhteen. Rallikuskienglannilla ja yhdenmukaisilla tarinoilla tilanteesta selvittiin, köriläs murahti ja siirtyi vainoamaan takapenkin venäläisemäntää. Slovenian puolella rajaa jouduttiin vielä nousemaan bussista, esittämään passit selkeästi letkeämmälle herralle ihan aseman sisätiloissa. Raja ylitettiin jalan, bussi seurasi perässä matkatavaratilan tutkimuksen jälkeen. Taukojumpan jälkeen pidettiinkin ihan oikea tauko. Sitten kutsui taas tuutilullan, nukkumatin ja suloisen lapsen unen viaton maailma.
Ljubljanaan saavuttaessa todettiin ilman olevan todella suotuinen, ei yhtä raskas kuin rannikolla ja rahtusen viileämpikin. Nautiskeltiin ihana aamianen Ronald MacDonaldin purilaispisteessä ja selvitettiin ilmaisen internetin myötämielisellä avustuksella myös viimeisen yön majapaikka. Tuttuputtu Hostel Celica oli dormipaikkoja lukuunottamatta täpösen täynnä. Tähän oltaisiinkin tyydytty, ellei alla olisi ollut melkoisen rähjäistä matkustusyötä. Vanhoina kauppaneuvospaukkuina, tyyneinä ja tolloina varattiinkin lukaali Hotelli Parkista. Huone ei ollut sinne saavuttaessa vielä valmis, eikä edes HENKKILÖKUNNAN ja TÄRPÄTIN huutelu auttanut. Kioskit saatiin kuitenkin jättää, joten odottelusta tuli kuitenkin noin viisitoista kiloa köykäisempää jannua kohden. Vietettiin odotusaika ostoksia tehden ja välipivoa särpien. Artolle tarttui mukaan muikeat lenkkarit ja itse sain puhtaat shortsit. Näiden tervehenkisten aktiviteettien jälkeen siirryttiin lepäilemään Hotelli Parkin patjoille. Välikuolema ja pari suihkua tekikin pitkien reissujen jälkeen todella eetvarttia.
Raikastauduttuamme vedettiin kuivat vaatteet yllemme ja paineltiin haahuilemaan vikaksi illaksi Ljubiksen kosmopoliittiseen ilmapiiriin. Illallisvaihtoehtoja arvuuteltiin tovi jos toinenkin, käytiin tutkailemassa yhtä olematonta raflaa, autiota ravintola Sarajevoa, jonka seiniltä bongattiin Mati Nikisen komea voittoleiskautus, mutta ei juuri asiakkaita. Välikahvit vedettiin ja pikkutrekkailun jälkeen syötiin mainiot pitsat kuudenkymmenen räntyn listalla boustalevassa ravintola Foculuksessa, joka on tois puol jokkee meistä katsottuna. Iltasella nautiskeltiin vielä muutama digestiivi joenrannan viihtyisissä kahviloissa ja paineltiin sitten pöhisemään unta daijuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti