Day 20: Rijeka - Ljubljana

Niillä isommilla pikkutunneilla linjurimme saapui Rijekaan, tuohon aamutorkkuun todellisen Kroaatin kotiin. Steissillä olikin meno kuin moukarihäkissä heti aamusta, väkeä kuin Vilkkilässä kissoja ja muita vanhoja latteuksia. Bussiuinunta ei ollut ladannut akkujamme aivan toivotulla tavalla, mutta laitettiin kuitenkin reput säilöön ja tallusteltiin ihmettelemässä kaupunkia hetkinen.

Väsymyksen, kovan soijan erityksen, siitä johtuvan puolisaastaisen olon ja kaupungin pintapuolisen mielenkiinnottomuuden takia tehtiin johtajatason päätös Kroatian hylkäämisestä heti seuraavalla bussilla. Paineltiin siis takaisin steissille ostamaan lipareet. Ljubljanan bussin lähtöön oli ainoastaan parisen tuntia, mutta se riitti paikalliseen kävelykatuun tutustumiseen, aamukahvitteluun ja veneilyn maailmoista keskusteluun.

Dösä oli jotain pakettiauton ja bussin välistä noin kokonsa puolesta, muuten taso oli tuttua muista linjureista. Puolityhjänä saatiin taaskin mennä, ja unta tulikin otettua kuulaan koko kolmen tunnin keston edestä. Kroatian rajalla saatiin palautus todellisuuteen, kun Euroopan Ankarin Rajavartija -kilpailun viiksiluokan kolmosrankattu barettipää nousi bussiin dokumentteja yytsimään. Läski tutkaili kaikkien paprut suurennuslasin, vihikoiran ja lyhdyn kanssa ja kyseli sitten leimoista kaiken mitä kolmen sanan sanavarastollaan osasi. Oltiin hetki melkein ongelmissa, kun herran kollegat aiemmilla rajoilla olivat olleet hieman leväperäisempiä sisääntulojen ja maasta poistumisen merkitsemisen suhteen. Rallikuskienglannilla ja yhdenmukaisilla tarinoilla tilanteesta selvittiin, köriläs murahti ja siirtyi vainoamaan takapenkin venäläisemäntää. Slovenian puolella rajaa jouduttiin vielä nousemaan bussista, esittämään passit selkeästi letkeämmälle herralle ihan aseman sisätiloissa. Raja ylitettiin jalan, bussi seurasi perässä matkatavaratilan tutkimuksen jälkeen. Taukojumpan jälkeen pidettiinkin ihan oikea tauko. Sitten kutsui taas tuutilullan, nukkumatin ja suloisen lapsen unen viaton maailma.

Ljubljanaan saavuttaessa todettiin ilman olevan todella suotuinen, ei yhtä raskas kuin rannikolla ja rahtusen viileämpikin. Nautiskeltiin ihana aamianen Ronald MacDonaldin purilaispisteessä ja selvitettiin ilmaisen internetin myötämielisellä avustuksella myös viimeisen yön majapaikka. Tuttuputtu Hostel Celica oli dormipaikkoja lukuunottamatta täpösen täynnä. Tähän oltaisiinkin tyydytty, ellei alla olisi ollut melkoisen rähjäistä matkustusyötä. Vanhoina kauppaneuvospaukkuina, tyyneinä ja tolloina varattiinkin lukaali Hotelli Parkista. Huone ei ollut sinne saavuttaessa vielä valmis, eikä edes HENKKILÖKUNNAN ja TÄRPÄTIN huutelu auttanut. Kioskit saatiin kuitenkin jättää, joten odottelusta tuli kuitenkin noin viisitoista kiloa köykäisempää jannua kohden. Vietettiin odotusaika ostoksia tehden ja välipivoa särpien. Artolle tarttui mukaan muikeat lenkkarit ja itse sain puhtaat shortsit. Näiden tervehenkisten aktiviteettien jälkeen siirryttiin lepäilemään Hotelli Parkin patjoille. Välikuolema ja pari suihkua tekikin pitkien reissujen jälkeen todella eetvarttia.

Raikastauduttuamme vedettiin kuivat vaatteet yllemme ja paineltiin haahuilemaan vikaksi illaksi Ljubiksen kosmopoliittiseen ilmapiiriin. Illallisvaihtoehtoja arvuuteltiin tovi jos toinenkin, käytiin tutkailemassa yhtä olematonta raflaa, autiota ravintola Sarajevoa, jonka seiniltä bongattiin Mati Nikisen komea voittoleiskautus, mutta ei juuri asiakkaita. Välikahvit vedettiin ja pikkutrekkailun jälkeen syötiin mainiot pitsat kuudenkymmenen räntyn listalla boustalevassa ravintola Foculuksessa, joka on tois puol jokkee meistä katsottuna. Iltasella nautiskeltiin vielä muutama digestiivi joenrannan viihtyisissä kahviloissa ja paineltiin sitten pöhisemään unta daijuun.

Day 19: Split - Rijeka

Lapsosen viaton uni Atriumin egyptiläisen puuvillan välissä keskeytyy Arton heleään kutsuun aamupalalle. Eiliset vermeet niskaan, hotellislipperit jalkaan ja patojen äärelle siis. Aamusapuskavalikoima onkin erinomainen, löytyy makkarat, pekonit, vihannespaistokset, munat ja kokkelit. Vihanneksia ei kuitenkaan raakamuodossa ole, eli hyvälläkin hotellilla on vielä parannettavaa. Massut pinkeinä kiirehditään ottamaan vielä hetki ansaittua lepoa ja pakkailemaan tavarat illan bussisiirtymää varten. Tasan kahdeltatoista luovutettiin huone ja siirrettiin kiskat hotellin laukkusäilön hellään huomaan.

Napattiin hotlan edestä linja-auto numero yhdeksän, joka vie suoraan laivojen, junien ja bussien risteysasemalle kaupungin sydämmeen. Muitta mutkitta ostettiin liput Rijekaan menevään yödösään, joka aloittaa matkansa kello 22.00. Piletit bungasivat kaikki Kunat lompsista, sikamaisen röyhkeät 258 rämpylää per lurjus. Lipareet takataskussa haahuiltiin hetkinen vanhassa kaupungissa ja pysäköitiin sitten itsemme mukavan varjoisaan kahvilaan kuumille iltapäiväkahveille. Helteestä huolimatta buutseja alkoi pakottaa ja paita oli saatava kunnon hikeen. Lukaisimme turregaidistamme, että merimuseo olisi auki, joten suuntasimme sinne. Skiglausmuseon veijarit olivat kuitenkin siestalla, joten sillekin murhikselle kiivettiin aivan turhaan. Mukava puhuri kuitenkin teki visiitistä kapuamisen arvoisen ja nautiskeltiin hetki maisemista.

Merimuseon epäonnistumisen ja karvaan pettymyksen jälkeen suunnaattiin näköalapaikalta bongatulle lähes hylätylle ostarille, joka oli muutamaa liikettä lukuunottamatta täysin autio. Paikalla sijaitsee myös lentopallopyhättö. Tämä selvisi kun käppäiltiin sen avoimista ovista röyhkeästi sisään ja paikallisen kahvilan emäntä meille tämän tiedon nugetin vastahakoisesti antoi. Pysäköitiin hikoilevat ruhot yllätyksellisen mukavaan terassibaariin ja särvittiin parit pivot pahimpaan janoon. Heiteltiin myös hetki jatsinoppia ja Arto oli lähes ylivoimainen tällä kertaa.

Baarista köpöteltiin paikalliselle rantsulle, jossa kaikki Splittiläiset olivat ilmeisesti yhtäaikaa vesileikkien parissa. Vesi näytti kutsuvalta, mutta tsimmareita ei ollut, joten suksimme samantien jätskille paikalliselle rantabulevardille. Jädejen jälkeen napattiin dösä hotellin viereiselle Joker-kauppakeskukselle, koska ulkona ei kuumuuden takia vain yksinkertaisesti voi olla. Kauppakeskuksessa katseltiin hetki roinaa jota emme tarvitse, josta kipusimme sitten kattoterassalle kahvittelemaan hetkeksi ennen tavaroiden noutoa ihanasta, ilmastoidusta Atriumista.

Kamojen kanssa paineltiin dösällä jo tuttuun liikenteen solmukohtaan. Parkkeerattiin paikalliseen minuuttibaariin ihmettelemään kesäillan tunnelmia. Pikkuruukut olusta kidoissa otettiin herrasmiesliinat tosikäyttöön ja suoritettiin travellerin kylpyhetki kapakin weecee-tiloissa. Homma toimii helposti siten, että kaivat laukustasi freesin paidan, herrasmiesliinan (puuvillaa tahi pellavaa, plussaa ruutukuvioinnista) sekä deodorisoivaa anttia elikäs derkkaa. Sitten painelet näiden iteemien kanssa huussiin, kastelet herrasmiesliinan kylmällä vedellä hyvin kosteaksi, otat paidan pois, hyväilet liinalla hikisen kroppasi ongelmakohtia, ruiskautat dödöä perään ja pukeudut tuoreeseen paitaan. Ihanaa, helppoa ja ah niin virkistävää.

Freesaustuokion jälkeen noustiin Rijekan vankkuriin. Mukavahkossa ilmastoidussa bussissa ei ollut nimeksikään väkeä, joten iisi bankottelu tuplapenkeillä oli mahdollista. Rullailtiin mutkaisia teitä seitsemisen tuntia, välillä torkahtaen, välillä reittivalintoja ihmetellen...jatkuu seuraavassa numerossa!

Day 18: Korčula - Split

Tieporan lailla jyskyttävän miniatyyrituuletin onnistui valvottamaan siten, että yöunet jäivät yhden tunnin mittaisiksi. Kymmentä yli viisi Arto tuli herättelemään ja 25 yli viisi aamutoimet oli suoritettu. Illalla laadittua aamiaspullaa laiturille juostessa huiviin ja voi auvoa ja onnea, ehdittiin hienosti Splitin lauttaan. Zaza ja Lala hyppäsivät lautalta ulos Hvarin saarella, joten olemme taaskin duo. Dynaaminen sellainen.

Johannes Blastaja

Splitillä paineltiin suoraan lautasta steissin kahvilaan aamusumpeille. Pienen toilettitoiminnan jälkeen kietaistiin rinkan narut anatomisesti oikeisiin ihmiskehon osiin ja suunnistettiin keskustan liepeille Hotelli Atriumiin. Mehän ei missään marijuanalle ja batiikkivärjäykselle haisevissa hippiluolissa bunkkailla, vaan Atrium on ehtaa viiden tähden matskua. Turreborsyyri luonnehtii hotellia sanoilla "Cream on the top". Hiesät tippuen rojautettiin rinkat tiskiin ja saatiin kuin saatiinkin huone neljä tuntia ennen sovittua check-in aikaa. Käväistiin suihkussa ja vilvoiteltiin hetki aamutakeissa. Sitten paineltiinkin keskustaan pällistelemään nätävyyksiä.

Tähän kippoon voit heittää lipat.

Vanhassa kaupungissa pyöriskeltiin tovi jos toinenkin, lähinnä kameroilla tulikuumia heittolaukauksia ampuen ja jäätelöä märehtien. Nähtiin merimieshenkinen näätä, graffiteja, turisteja ja krääsää. Etsittiin myös uusia tohveleita, koska Antin kengät haisee kuolemalta ja Arton kengistä alkaa pohja pahasti brakata. Ponnisteluista huolimatta jalat saavat tyytyä nykyisiin ghettokoteihinsa. Mukaan tarttui ainoastaan yksi kesämiespaita. Käytiin vielä Pifessä syömässä rehellistä kroaattikotiruokaa, joka olikin oikein hyvää. Rasvakuulaa vatsassa lähdettiin sulattelemaan kuumimmalla murhamarssilla miesmuistiin. Lämpötila lähenteli neljääkymmentä, ja taakse jäivät urheilupyhättöjen lisäksi pätkä kehätietä, joka kaikeksi onneksi johti Joker-kaupppakeskukseen, joka on suoraan hotellimme takana. Ostettiin After Sun-kräämiä ja derkkaa, tutkailtiin puodit pintapuolisesti läpi, muttei löydetty mittään. Iltapäivän kuumuus ajoi meidät hotellin ilmastoinnin äärelle.

Töhry-Arska

Atriumissa, tuossa viiden tähden liikemiestason majoitteessa, päädyttiin ottamaan tunnin mittaiset välitirsat. Tupluurien jälkeen puettiin taas kylpytakit päälle, sujautettiin hotellitohvelit jalkaan ja tilattiin hissi allasosastolle. Pukuhuoneen kaappien lukkolaite oli mallia slobo/vajakki, mutta pienen aivoriihen jälkeen senkin salat selvitettiin ja retki saunojen ja altaan pariin sai alkaa. Painuttiin suoraan Finnish Saunaan, jossa lämpötila oli abaut sama kuin ulkona, eli 55 astetta. Kiviä ei ollut kiukaassa läheskään tarpeeksi, joten painuimme turkkilaisen version lauteille. Paremmat lämmöt, eukalyptus ja höyry tuntuivatkin oikein mukavilta, joten pettymyksen karvas kalkki alkoi hiljalleen sulaa pois. Pienen uintipolskuttelun jälkeen otettiin vielä toiset pidemmät löylyt ja poistuttiin sitten huoneen suuntaan.

Mukavan freesaustuokion jälkeen koettiin olevamme valmiita huiputtamaan paikallinen murhamäki, jota leikkisästi Marjaanaksi kutsutaan. Aurinko oli menossa majoilleen, joten lämpötilakin alkoi olla miellytttävämpi. Napattiin mukaan Tommyn puodista hieman vettä ja puillot Ozuskoa mieheen ja aloitettiin trekki. Saunafreesit vartalot alkoivat taas erittää mettään, jota myös hieksi kutsutaan ja piakkoin alkoivat tutut läikät ilmaantua selän ja rintakarvoituksen tietämille. Mäeltä on oikein mukavat näkymät varsinkin iltaisin ja voivatpa alkoholisoituneimmat puistokemistitkin arvostaa paikan mittavia pudepussittelupalveluita. On pisupaikkaa, istuinta ja viileää varjoa. Kepukaupan voisi vielä laittaa, eikä pelkkää baaria. Leikittiin vähän kameroilla ja saatiinki muutama ok otos kaupungin valoista.

Marjaanan murhämäki iltasella

Nälkä alkoi näivertää, joten painuimme suoraan Güst-nimiseen pizzajointtiin, joka osoittautuikin varsin hyväksi paikaksi nauttia ravintoympyrästä ja ohramaltaasta. Tuopit ja mehevät pizzat masussa talsittiin takaisin herrasmiesmajoitteeseen ja nähtiin ihania unia aina aamuun asti. Saakelin pitkä päivä, mutta puitteet ovat kerrankin kunnosa.

Syy pysyä Kroatiassa...

Day 17: Korčula

Auringon kiivetessä lakipisteeseensä ja porottaessa kuumimmin pupelsimme hieman aamiasta tulikuumassa apartmassamme ja pohdimme päivän aktiviteetteja. Vanha kaupunki ja sen tarjonta oli tullut jo selväksi, eikä kortsula ole mikään megapolis, joten liikkeelle oli jollakin menopelillä päästävä. Pohdittiin skoottereita, muttei kyyhkyläisten ajokorttitilanteessa ole kehumista, eikä tämmöisiä läskejä voi kaksi päällä mopoilla muutakuin liekehtien rotkoon. Skootterit ja fillarit olis ollut tylsää mopoille ja rankkaa fillareille, pelkät fillarit neljänkympin paahteessa ja mäkimaastossa puten murhaa. Moottorivene olis ollut kliffa, mutta kippari-arskan kansainavälinen huvipursien kyöräyslisenssi oli ummehtunut veneseurajäsenyyden sitä mukaa kun purjehduskengät ja valkoiset neuleet saivat raivata tilaa mustilta heviteepaidoilta.

Koppiautoilu ei myöskään kiinnostanut, joten ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin convertiblen cabriolet-avoauton vuokraus. Menopeliksi lukittui jonkun random vuokraamon Peugeot 307 CC, vaikka tarjolla olisi ollut myös elähtäneitä Fiat Puntoja. Aluksi pelättiin, ettei takamatkustajat oikei n mahdu kyytiin mukavasti, mutta penkkejä adjusteeraamalla saatiin nyrkki-arto ja saara mahtumaan lokoisasti takapenkille. Lari otti kartturin paikan ja rattimasana häärin mä. Peugeot-omistajana arttu antoi vielä larille viimehetken neuvot penkin säädöstä ja sitten päästiinkin baanalle.

Antti käskee, pösö tottelee

Aluksi skujattiin läheistä uimarantaa ihmettelemään ja ihan kelpo pikkubiitsihän se olikin. Vanhana merisiilinä arto pisti pään rantabaarissa pivoon ja muut merijellonat pärskivät meren syleilyssä. Vilvoitteluhetken jälkeen irrotettiin hiki taas peugeotin lastauspuuhissa. Kokka käännettiin kohti Vela Lucaa, joka sijaitsee palttiarallaa puolensadan kilsan päässä saaren pääkaupungista. Matkalla nautittiin tukkiin ja nahkakuulaan tuivertavasta tuulesta, mukavista maisemista ja avoautoilun hurmasta. Saaren tiet ovat pääosin tuliuudet ja mukavan mutkaiset ja liikenne erittäin vähäistä, joten kruisailu on pääteillä helppoa ja kivaa.

Takapenkin Archibald

Vela Lucassa purkauduttiin kieseiltä ja rynnittiin sumpittelemaan läheiseen kaffilaan. Kylänä mesta on piirun pienempi, halvempi ja vähäturistisempi kuin Kortsula Town, mutta ei Vela Luca nähtävyyksillään pröystäile ja koko saari onkin kätevintä tukia jollain kulkuvälineellä. Sumppien aikana hiottiin reitit kohdilleen, kerrottiin nasevia kaskuja ja oltiin muutenkin kosmopoliittisia maailmanmatkaajia. Espresson viime tipat kun saatiin huiviin ja eritteet pönttöön, laskettiin kuomu alas, laitettiin punaa huuliin,päästettiin tukka auki ja pöräytettiin takaisin straadalle.

Kruisailtiin läpi pikkukylä toisensa perään, vedettiin välispagetit ja salaatit ja kävivätpä rakastavaiset pikapulahduksella yhdellä pikkurannalla, heviduon piereskellessä rannalla. Rannan ainoat asiakkaat, vanha pariskunta, varmasti arvostivat tätä. Tsimmarit kiesiiin ja bensiinitankin täyttöpuuhiin. Saaren itäpäässä on yksi bensa-asema, jossa kaksi mittaria on sijoitettu liikenneympyrään. Gasoliinovits-asema ruuhkautuu vuokra-autojen palautusaikaan (päivävuokra esim kello 09-20, 40-200€) herkästi, joten kannattaa olla tarkkana ajan kanssa, ettei joudu autostaan maksamaan ekstraa. Saatiin kuitenkin kakut tankkiin ja punainen pösö vuokraamon parkkipaikalle ajallaan. Eikä jouduttu maksamaan naarmuista, koska ne käytiin kamman kanssa läpi lähtiessä. Viime kesänä opittiin, että kekkis kusetta autohommissa herkästi, joten kotien pikku vuokra-ruusperit ottaa ne luupit laukkuun nyt jo.

Iltakalja omalla terdellä

Käytiin majalla välikaljoilla ja tultiin yhdessä tuumin siihen tulokseen, että internettiin on päästävä. Saaran jäädessä lukemaan kirjaansa, pojat riensivät bittikuola valuen kolmeksi vartiksi neppikahvilaan maifeissaamaan, hotlia varaamaan ja lauttareittejä setvimään. Pahimman nettinitkun talttuessa lari kipaisi zazan taas ryhmään ja sitten mentiinkin pizzalle. Melkoisten ränttyjen löytäessä mahalaukun alkoikin luppasta jo melko lailla, joten kiivettiin vielä norsunluutorniin iltakaljoille. Kapsäkit jiiriin ja unta kuulaan. Tai oikeastaan kuulaan tuli kyllä paineilmaporan tärinää muistuttavan piskuisen pöytätuulettimen hytkytys ja mekkala, joten unoset jäivät melko vähällä. Hikistä pyörimistä oli kuitenkin paljon!

Day 16: Dubrovnik-Korčula

Iltasella oli majatalomme emäntä avannut kaikki ikkunat, joten kämpässämme oli reippaat kolmekymmentä astetta sisällä nukkumaan tullessamme. Parin tunnin hikoilun, pyörimisen ja liikenteen melun kuuntelun jälkeen olikin pakko laittaa ikkunat säppiin, avata oman kämpän ovi ja käynnistellä ilmastointi käytävässä. Aamulla tästä syntyi polemiikki kun majoitusemäntä rupesi kätisemään. Tähdepitsa-aamiaisen jälkeen pakattiin rensselit ja paineltiin hitoille koko mestasta. Pekka jäi vielä rouvia viihdyttämään, koska meinasi lentää tänään kotiinsa. Me muut otettiin ison maailman tyyliin oikein taksi. Kymmenen minuutin matkalla dösäasemalle taksisuhari nautti vain kolme savuketta ja veloitti sitten 71 kunaa kyydistä.

Kutupulkkia armadan tarpeiksi

Heivattiin laukut luggageroomiin ja ryhdyttiin venttailemaan Zaza Gaboria, jonka oli määrä saapua minä hetkenä hyvänsä. Pikapuoliin neiti saapuikin ja päästiin kahvittelemaan läheiseen kahvilaan oikein tosissaan. Tapettiin aikaa, heitettiin jerryä ja kipaistiin kaupassa ostelemaassa niitä näitä. Lopulta saatiin laukut bussiin ja päästiin jenkkiseurassa tien päälle kohti Kortsulaa. Mahatavat maisemat jäivät itseltä lähes näkemättä, koska tuli nukuttua suurin osa matkasta. Taukopaikan kohokohta oli kun Lala heitti lipat. Hehheh. Bussin kurvatessa lauttaan kohti kortsulaa päästiin laivan kannelle käpöttelemään ja nauttimaan kylmät kepponat, päivän ensimmäiset.

Lollero

Kortsulassa napattiin yhdeltä domatia-äijältä kämppä vanhasta kaupungista. Mesta osoittautui suhteellisen oivaksi paikaksi lepuuttaa väsyneitä luita, vaikkakaan viileäksi ei tätäkään mestaa saa. Korkealla kattojen yllä oleva kattoterassi ja kaksi vessaa antavat kuitenkin melko paljon anteeksi. Käväistiin kaupassa ja napattiin terdellä huurteiset keppanat. Paineltiiin vielä uimasille erittäin mukavan lämpöiseen veteen ja merivesihuuhtelun jälkeen safkattiin keskinkertaisessa turreraflassa linnakkeen vallin päällä. Oma annokseni, pihviä parmesaanilla ja ihanan tuoreella rucolalla oli kylläkin erinomainen, mutta muut kärsivät annostensa huonoudesta. Artsin riisi ja liha oli kylmää, Saaran ja Lalan mustekalat kumista tehtyjä puruleluja ja viinikin oli kehnonlaista. Käppäiltiin vielä hetkinen tunnelmallisilla kujilla ja nautiskeltiin cocktailit mukavassa terassibaarissa katsellen länsinaapurien humaltumista. Meistä ei maaotteluhenkeä enää pitkän päivän jälkeen löytynyt, joten kiipesimme omalle kattoterdellemme upeita maisemia ihmettelemään ja vikoja kaltsuja imailemaan. Tuuletin päälle ja nukkumaan.

Day 15: Sarajevo - Dubrovnik

Yönunet jäivät sattuneestä syystä omaan makuuni muutaman tunnin liian lyhyiksi, mutta käytiin vetäisemässä aamiaspullat, paineltiin Baskarcijan toreille ja turuille aamukahveille. Aukealla olikin jo täysi rähinä päällä aamuseiskalta ja friikit olivat tulleet koloistaan samaan kahvilaan. Hörästiin kahvit lärviin ja poistettiin leipomosta rautaisannos nakkipiiloja evääksi bussiin.

Olympiakuumetta Sarajevon malliin

Tsekkauduttiin ulos ihanasti ilmastoidusta ja hyvillä sängyillä varustetusta hotelli Etn:istä ja skujattiin sporalla steissille. Ei muuta kuin kiskat linkkuun ja äijät rattaille. Paikallisissa busseissa on paikkaliput, mutta meidän paikoillamme luonnollisesti istui joku saakelin kalkkunanaamainen mulkoileva eukonrähjä, joka ei liikkunut sijoiltaan. Ei tämä alkumatkasta haitannut, koska bussi oli lähes tyhjä. Emännän karski kumppani omasi aidot "Sport" -merkkiset aurinkolasit, joten paikallisista massipäälliköistä ja huumelordeista lienee kyse. Pellet kantoivat runsaita matkatavaroitansa kabiinissa, koska tavaratilan käytöstä joutuu maksamaan nimellisen kolikon. Onneksi dösä lähti ajallaan ja saatiin nautiskella upeista maisemista useampikin tunti.

Mersujen hautumaa, somewhere in Bosnia

Perinteisestä kekkissekoilusta saatiin hajut jo puolentoista tunnin ajon jälkeen, kun linaj-auton kuljettaja ja kuljettaja 2 kokivat olevansa tauon tarpeessa. Hommat lyötiin seis hetkeksi ja kuljettajat painelivat kahville puoleksi tunniksi. Toki matkustajatkin saivat pisutella ja kahvitella, mutta hieman ylimitoitettu paussi, kun ottaa huomioon, että seuraavaan viiteen tuntiin ei bussista poistuttu, paitsi Mostarissa, jossa kyytiin otettiin iso iso iso kasa jenkkisamsonautteja ja sitten dösä olikin täynnä. Niin täynnä, että hapankainaloisen varakuljettajan armpit-aromeista päästiin nauttimaan oikein lähietäisyydeltä, kun heppu joutui seisoskelemaan käytävässä. Bosnia & Hertzegovinan ja Kroatian rajat ylitettiin muutamaan kertaan, onneksi kuitenkin, siten että vain toisella rajalla täytyi pitää ns. täydet passisulkeiset.

Dubrovnikin silta



Kusihädän kasvaessa eeppisiin lukemiin saavuttiin vihdoin Dubrovnikin busa-assalle, jossa alkoikin apartma-haukkojen väistely. Todettiin aseman vessan olevan melkolailla maksullinen joten Juostiin tien yli kahvilaan, mutta Lari ja poikien hommaaman majoituksen emäntä keskeyttivät touhun ja jouduttiin pakkautumaan rakkoinemme rouvan kaksioviseen pooloon. Vaihteita autosta löytyy kaksi. Pisut saatiin heitettyä onneksi heti kämpille saavuttaessa. Pestyillä käsillä morjenstettiin myöskin kartturi-Pekkaa ja istuskeltii tovi jos toinenkin majapaikan pihamaalla pizzaa mussuttaen ja ozuskoa imuroiden. Mestana eukon pitämä huoneisto ei ollut paskanhäävi, liikaa yksityistä tavaraa, roskaa ja paskaa joka paikassa. Larin ja Pekan huone oli suhteellisen siivo, mutta itse majoittamamme kellari oli sieltä majoitteiden skaalan skeidammasta päästä. Hintakaan ei ollut mitenkään erityisen halpa. Ei kuitenkaan välitetty liikaa tästä, vaan suksittiin paikalliseen kapakkaan vetämään huurteiset.

Dubrovnikin mungis

Välipötköttelyn jälkeen suihkuteltiin veistosmaiset vartalot putipuhtaiksi ja dallailtiin eri hyvää reittiä vanhaan kaupunkiin, vikakäännös johti melkosien murhamäen turhaan kiipeilyyn. Soijaa tuli kuin öljyä meksikonlahteen, eikä hikiyhtiöllä ole mitään keinoja estää sitä. Linnake kuitenkin löydettiin ja voi kauhistuksen kalmaiset kasvot miten hirveä määrä turisteja. Ei meidän mesta ollenkaan. Kaunista kyllä, mutta aargh. Käytiin Turre-infossa, tai pikemminkin Lari kävi, me muut mentiin sikamaisen kalliille tuopposille. Veneyhteydet selvisivät Larin työn tuloksena ja päädyttiin huomenna painamaan Korculan saarelle. Vedettiin vielä turredinneri vanhassa kaupungissa, yksi digestiivi sen ulkopuolella ja sitten huristeltiinkin nelosen bussilla takaisin majapaikkaan.

Iltatoilailuja

Day 14: Sarajevo

Silmät vindissä heräiltiin ammupalalle, joka oli kaikessa huonoudessaan lähes eeppinen. Kahvi on Bozniakkia, Tee pahaa ja muuta juomaa ei ole. Syötiin yhdet lauantaimakkarapullat mieheen ja paineltiin takaisin huoneeseen elpymään toviksi. Pikapuoliin paineltiiin kuitenkin kunnon sumpille kulman kahvioon ja hypättiin sitten ykkösen sporaan, jolla pääsee steissille. Poistettiin assalta piletit Dubrovnikin bussiin. Onneksi virkailijalle kelpasi euromääräinen valuutta, Bosnian markkamme ovat huvenneet ahneen kaljan kaatajan pohjattomiin taskuihin.

Bascarcijan turut ja torit, kotiseutuja Bosniassa

Steissiltä lähdettiin kehittämään kunnon soijaa käppäilemällä takaisin kaupunkia kohti. Paahdetta rapeat 35 astetta. Poikettiin Arton bongaamaan ravinteliin sisään tutkailemaan menua, mutta sloboränkylävarantomme ei sallinut fine diningia joten tyydyimme hikoilemaan tipat ruokalistalle ja häipymään. Jano ja nälkä alkoi kasvaa, joten ylitimme joen ja painelimme paikalliselle pihlajamäen ostarille välikaljoille ja spagetille. Lisäenuista soikeina tutkailimme joen toista puolta enemmänkin. Päämäräänä oli löytää Rock Teatar -niminen baari, jossa kuulemma rokki soi ja nektari virtaa. Välisumppien ja kymmenen litran hienvuodatuksen jälkeen kapakki löytyikin juuri siitä kohdasta, jossa kirosimme, että missä hitossa se juottola nyt on. Kievari oli typösen tyhjä, joten päätimme tulla takaisin illalla.

Arto ja talon rotisko

Kipaistiin käymään ostoskeskuksessa, koska siellä on ilmastointi ja yritettiin ettiä antin tynnyrimahan peittävää kesämiespaitaa. Sopivankokoisia sirkustelttoja ei kuitenkaan saa edes tilaamalla. Suivaannuttiin ja feidattiin läheistä puistoa yytsimään. Pusitossa ei paljoa nähtävää ollut, joten kipaistiin sen takana ollut murhamäki ylös ja todettiin alueen olevan lähinnä lähetystöjen käytössä. Pollarit repeilivät otsiemme hikihelmille, kun paineltiin mäkeä ylös. Lakipisteestä alaspäin seutu gettoutui jonkin verran, luodinreikiä seinät solkenaan ja roskiksia tonkivia nistejä rupesi vilisemään jaloissa. Sadettakin ropsaisi yhteensä 14 pisaraa.

Pähkinöiden kamerointia

Todettiin ajan olevan kypsä pikku välikuolemalle ja suunnitelma jopa pidettiin. Unituokion jälkeen suunnattiin kepulle tottakai. Muutaman mutkan, kuten paikallisen kiekon et kanafileen tyyppauksen ja rahannostosekoilun, jälkeen suunnattiin Rock Teatariin, jossa olikin tällä kertaa kourallinen ihmisiä. Kellarikapakin ilmastoimaton kuumuus ja laimea itkupop ajoivat meidät kuitenkin ulos ja laukkasimme tsekkaamaan mikä meno Korner Pubissa on. Näin tuntuivat tekevän myös kaikki paikalliset, joten voin kertoa että ollaan aika inessä skenessä. Nautittiin terassalla muutama ihana kalja ja sitten paineltiin taas tutimaan.

Day 13: Sarajevo

Ravisteltiin rähmät silmistä ja verhoiltiin jäykät jäsenemme erinäisillä yhteen nokkelasti solmituilla kankaan kappalailla ja navigoitiin aamun ensiaterialle majoituspalvelumme aulan aamiaisbaariin. Tarjolla oli egua, pullaa ja maksamakkaraa, juustoa ja jopa kurkkua, tomanttia sekä paprikaa sekä jenkkitorspojen aivotonta hölötystä. Kahvi maistui siltä kuin papuja olisi hillottu ankaran hikisissä olosuhteissa paikallisen juopon kakkakolossa kymmeniä vuosia. Myöhemmin kävi ilmi, että sellaista Bosnian sumppi on ja valmistusmetodi lienee juuri edellä kuvatunlainen. Kandee pysyä pressossa. Kysyttiin taas pyyhkeitä, mutta respan v-maista henkilökuntaa ei asia voisi edelleenkään vähempää kiinnostaa. Eikä tässä läävässä edes netti toimi.

Jätettiin kamat luggageroomiin ja paineltiin alas tutkimaan muita majoitusvaihtoehtoja. Tonttimme turkkilaisessa vanhassa kaupungissa elikkäs Baščarsijassa pitää sisällään monimuotoisen skaalan hyviä ja huonoja majoitteita, mutta meitäpä onnisti kyselykierroksen ensimetreillä kun törmäsimme maanmainioon hotelli ETN:n. Luupatkaa lisäinfoa vaikka hotellin nettisivuilta. Hinta tuplahuoneesta on 50€ / yö, ilmastointi pelaa ja kaikki on siistiä, toimivaa, ystävällistä, pyyhkeet on, vessa ja suihkun kaivo vetää ja sijainti on erinomainen omatoimimatkailijalle. Varattiin siis oitis huone ja paineltiin aamusumpeille jokirantaan asiaa juhlistamaan.

Sumpittelun jälkeen alkoi Arton silmiä siristää, kun se ruoja hukkasi meikän suulglaasöögonit jonnekkinpäin juliaanisia alppeja. Aurinkolasiostoksille paineltiin vanhasta kaupungista länteen sijaitsevalle isolle ostoskeskukselle, josta löytyi myös matkamasan paras kaveri, eli erittäin siisti käymälä. Huhhuh ja polaroidia silmän eteen.

Sakkoja tulee, mutta rahaa on.

Napattiin sumpit vielä ennen selkäkioskien hakua murhamäeltä, ja vietiin ne oitis mahtavaan ja edellistä halvempaan majoitteeseemme. Välikuolema viileässä huoneessa teki eetua ja sitten lähdettiinkin ajamaan kolmosen sporalla turrelenkkiä. Ennen raitsikkaan hyppyä nautimme lautaselliset nauta-corbaa, eli paikallista ehtaa soppaa. Hyvää oli, nam. Rehellisinä miehinä ostimme kolisevaan denan kuljettimeen ihan rehelliset matkaliput kuljettajalta. Ei kuitenkaan hiffattu heti, että ne pitää leimatakin. Ja nalkkiinhan me tästä jäätiin, heti seuraavalla pyssällä smurffit nousi kyytiin. Sakkoa 26,60 markkaa per nuppi. Eli 13 egeä ja roskat päälle. Opitaanpahan olemaan.

Hollywood swingin'

Vajaan kolmen vartin viivasuora reitti päätepyssälle pitää sisällään näköalojensa puolesta seuraavaa: Betonia. Likaista betonia. Rikkinäistä betonia. Uusia tiiliskiviä integroituna vanhaan betoniin. Peililasia likaisen vanhan betonin edessä. Rakennustyömaita. Ostoskeskus. Lentokenttä. Paljon tyhjää em. asioiden välissä. Paikallinen kontula oli sitten todella natiivien paikka, ei ehkä huvittaisi seikkailla siellä pimeän tullen. Vedettiin kuitenkin pikku saitsari ja napattiin sitten yskänlääkepullot Sarajevsko Pivoa Caffe Arturissa. Paluumatka stadiin oli maisemiensa puolesta sama kuin tulo, mutta matkaseuraksi saatiin sporia suomessakin vitsaava juttutuulella oleva alkoholisti. Hiustyylini kirvoitti herralta melkoisen äärioikeistolaisvivahteisia solvauksia. Puukkoa naamaan.

Harrin nakki

Hypättiin pois seulaksi ammutulla parlamenttitalolla ja hämmästeltiin hetki sen tellinkejä. Välikuolema numeron kaksi sai lyhyen lopun, kun alkoi nälkä näivertää. Kruisailtiin hetki tiedon valtateillä ja päädyttiin lähistöllä sijaitsevaan cevabdzinica Dzenitaan. Pikkupaikka, hidas tarjoilu, mutta aivan SAAKELIN HYVÄÄ sapuskaa. Napattiin tarjoilijan suosituksesta sekoboltsilautanen jonka nimi oli jotainjotain Sahan. Sisältää neljää erilaista lihanyyttiä, useita siis kutakin, jotka lilluvat erinomaisessa lihaliemessä. Päälle hapankermaa ja paikallista pitaleipää kaveriksi. Ja kepua, tietty. Ennakko-oletuksesta poiketen ruoka ei ollut ensinkään tulista, vaan ja ainoastaan hyvin maustettua ja maukasta. Ihraosasto suosittelee Dzenitaa. Menkää sinne. Viihdetarjoilusta vastasi sadantuhannen kiinalaisen seurue, jotka toimivat välillä prikkareina ja välillä muuten vaan kohelsivat... good times.

Volvo Ocean Race.

Dinneriltä ruvettiin ramppaamaan terassibaareja läpi, ja Miimi nyt tarkkana, Arto katsoi siellä paikallisia naisia. Vanhakaupungin menon uinahtaessa haluttiin vielä johonkin vähän rentoutumaan tuopposten äärelle ja palattiin hotellille tonkimaan tietoa menomestoista interwepistä. Löydettiinkin Korner Pub, joka oli suhteellisen inhimillisen matkan päässä. Meno oli sielläkin jo hyytymään päin, mutta tuopposet ja tonni maapähkinöitä kuitenkin saatiin. Mestan pitäisi olla kuulemma alternativepoppoon ygösmesta, palvellen metallisteja, hophippareita ja muita vatipäitä yhtäläisellä intensitettillä. Tänä iltana oli kuitenkin itsesäälissä kierivien surullisten runkkareiden itkupop -iltamat. Paikalla yksi ryyppyremmi, riitelevä pariskunta, me ja blunttapäinen prikkari. Tummat kaljat huiviin ja trekki hotlalle. Pim, unten maille.

Day 12: Zagreb - Sarajevo

Herranen aika miten aikainen herätys. 6.30 noustiin bunkista, pestiin upeat vartalomme ja lähdettiin ostamaan leipomosta eväitä eeppistä junamatkaa varten. Baislarikassit burekkia pullollaan käytiin aamusumpilla ja sitten haettiin huoneesta kioskit selkään. Kaupasta vielä kuusi litraa vettä, jugua ja banaaneja ja eikun sporalla steissille.

Juna saapui ajallaan, lähti vähän myöhässä ja oli lähes tyhjä. Aika kului mukavasti Yatzy-noppien, mp3-soittimien ja Jo Nesbon parissa. Hyttikaveriksi osunut herra blokkasi jaloillaan muuta istumaan pyrkineet slobot, joten saatiin matkustella aika rauhassa. Pikapuoliin saavuttiinkin rajalle, esiteltiin dokumentit ja ja kaikki oli mukavaa ja sujuvaa. Päivä oli melkoisen kuuma, mutta junan jyskyttäessä vanhaa ystäväänvä raidetta eteenpäin, ei hädän päivää ollut.

Tunnin verran rajalta eteenpäin raiteitten pahin vihamies, aurinko, teki tepposet nimeltään lämpölaajeneminen. Juna pysähtyi ja kyselemällä saatiin tietää että kuumus on vääntänyt edessä olevan radan aivan soiroksi. Heikolla saksalla pummattiin kioskilta kaljaa, ja saatiinkiin ilmaismaistiaiset serbikaljaa mukavalta herrasmieheltä. Juna seisoi asemalla miltei kolme timmaa ja oli luonnollisesti myöhässä vähintään saman verran. Yhdeksän tunnin raidetrekki venyi melkein yhteentoista tuntiin ja loppumatkaksi hyttiin tunki muutama vanhus, jotka eivät hymyilleet koko matkan aikana kertaakaan. Liekö jatsi syntiä näillä main?

Kolme tuntia paikallaan ja ilmainen kepu.

Perille päästiin ja junasta poistuttiin hyvässä järjestyksessä. Sarajevon juna-asema on iljettävä loukko, jossa turrea kusetetaan ja narkkarit metsästävät herskaa silmämuniinsa. Steissin vieressä olevien "pahanhajuisten talojen" viereltä kysyttiin reittiä ja mukavat mimmit ohjasivatkin meidät oikealle polulle kohti keskustaa. Pikapuoliin epämiellyttävyys hälveni ja vaihtui todella kivaksi ja eläväiseksi kaupungin keskustaksi. Nostettiin paikallisia markkoja, ostettiin kartta ja juotiin kylmät kaljat. Hortoiltiin hetki ja kyllä tuorein yösijammekin sijaitsee murhamäen huipulla.

Hotel Hayat: Julman mäkimaaston huipulla sijaitseva suht uusi läävä. Pikku säädön jälkeen saatiin huoneen 704 nykelit ja todettiin, ettei luvattua ilmastointia tai edes kunnon pyyhkeitä ollut. Parveke oli, mutta sen lattian ja katon välinen tila oli noin metrin korkuinen, eli parvekkeella tunnelmasta voi nauttia ainoastaan makuuasennossa ja silloinkin tämmöisten tynnyrimahojen navat raapii rappausta. Kysyttiin respasta viisi kertaa kunnon pyyhkeitä ja saatiin vastineeksi ympäripyöreitä olankohautuksia että kysykää siivoojilta. Just.

Sarajevon/Hakaniemen setä.

Ei jaksettu enää mestoja vaihtaa, joten pyyhittiin hiet postimerkin kokoisiin käsipyyhkeisiin ja paineltiin keskustaan kaljoittelemaan. Pikkuputeleita oivallista Sarajevsko Pivoa tuli juotua muutamakin, todella mukavissa terassitunnelmissa. Murhamäki ylös ja weirdohotelliin nukkumaan. Raskas ja pitkä reissupäivä...huomenna lisää.

Day 11: Zagreb

Sheratonin seinät rytkyivät yöllisen allergisen megalokohtauksen tahtiin, silmät punottivat, nekku valui ja aivastutti niin saatanan tavalla. Onneksi Artoa ei pätkivä uni haitannut. Herääminen tapahtui siihen tahtiin, että ysin kieppeillä oltiin tien toisella puolella aamukahvilla. Pannahinen kun Sheratonin halpahuoneeseen ei aamukkipala ollenkaan kuulu. Sumpit kitusissa paineltiin pullapuodin kautta ruokakauppaan vesipulloja ostamaan ja sitten aloiteltiinkin päivän epistola, elikkäs sporamatkailua ison maailman tyyliin.

Stop. Hammertime. Koko kadun kaikki kyltit.

Käväistiin paikallisen taidehallin pihamaalla ihmettelemässä nähtävyytä, jota näkemättä Zagrebista ei saa kuulemma poistua. Paskainen ympyrätalo ei paljoa säväyttänyt, joten jatkettiin matkaa ostoskeskuksen vessatuokion jälkeen seuraavalla sporalla jonnekkin päin. Rundattiin stadia ristiin rastiin ja poistettiin juna-assalta liput Sarajevon kaupunkiin.

Zagrebin kansalliselukka?

Sitten skujattiin toiselle puolelle jokea katsomaan neukkumallin betonibunkkereita, joissa pääosa kaupungin väestä ilmeisesti asustaa. Briljantit ilmastoidut sporat näyttivät meille vielä linja-autoaseman ja sitten olikin auka suunnata pikku välikuolemalle Sheratonin lakanoihin. Ennen tupluuria mussutettiin Karijola-pizzerian maanmainiot ravintoympyrät. Soijamittari pärähti kuitenkin punertavalta alueelta kriittisille rajoille tujujen pizzan päällä lojuneiden chilien johdosta.

Mainontaa slobomalliin

Rasvapaakut mahassa innostuttiin tutimaan oikein urakalla ja kello löi jo kuusi, ennenkuin lapset heräsivät. Toistettiin aamun sumppistrategia ja skoutattiin samalla reitti huomisaamun siirtymää varten. Iltaa siirryttiin viettämään Gornji Gradin viihtyisään kuppilamiljööseen. Muutamat Panit ja Uzojskat myöhemmin paineltiin takaisin hotlalle aamun strategiaa hieromaan. Juna Bosniaan ja Hertzegovinaan lähtee ennen aamuyhdeksää. Tuitui.

Day 10: Tolmin - Most Na Soci - Jesenice - Zagreb

Kello tärähti soimaan kasilta. Artolla on maaru sekaisin, eikä meillä ole kyytiä juna-asemalle vieläkään. Suihkujen ja kemikaaliaamiaisen jälkeen mentiinkin lakit kourassa Apartementoksen matriarkkaa tapaamaan, joka abstinenssillä uhkaamalla saikin miehensä soittamaan frendinsä rattimieheksi matkalle Most Na Sociin. Perheen oma piinattu rellu kun teki rinteessä tenän.

Sovittuna aikana äijä tulikin Toyotallaan meitä noutamaan. Apartementin pitäjän mieskin änki mukaan reissuun ja täytyy todeta että äijän kainaloiden döllis oli todella raju. Pesukinnasta tahi deodoranttia ei ole niillä lakeuksilla nähty sitten buurisodan. Päästiin kuitenkin Most Na Socin steissille henkeä pidätellen, vaikka turvavyöt takapenkillä olivatkin kiellettyjä. Liput Jeseniceen on plakkarissa, siellä sitten kymmenen minsaa aikaa vaihtaa Zagrebin zugiin.

Most Na Socin ykköskonnari

Paikallisille veturimiehille viikon festari vuorilla oli tuntematon asia, eikä junassa ollut lisävaunuja. Se tarkoitti sitä, että koko paska oli hattuhyllyjä myöten täynnä metallimörköjä. Saatiin paskat paikat osastojen välisestä vestibuulista vessan edestä. Vessassa ravasi vuorotellen laattaava ja ripuloiva pariskunta, jolla oli vaivaiset 20 tuntia reissua edessä. Pledissä lähijuna tyhjeni ja päästiin vartiksi istumaan ihan herrasväen penkeille. Jeceniceen saavuttiin ajallaan, onneksi.

Jecenicen antiikkinen postijuna

Lippukiskat oli Jesenicessa luonnollisesti kiinni ja kysymys "Which platform is the train to zagreb?" johti vastaukseen "Yes". Pluggattin steissin seinästä että kolme, ja lapanderi olikin ihan oikeassa. Juna oli myöhässä. Paikallisiin junamatkustustapoihin kuuluu, että kun saavutaan asemalle, nostetaan omat rojut kabiinista käytävään ja tullaan siihen koko perheen voimin pällistelemään. Parin voimakkaan suomalaiskirosanan voimalla eräskin läski siirtyi takaisin loossiinsa ja päästiin lopulta istumaan lungin kaljapapan seuraksi. Hyttiin tunki myös pari siivoa metallimiestä, jotka olivat mukanamme Ljubikseen asti. Heidän tilalleen tuli äiti ja tytär, sekä paikallinen humalainen öykkäri. Kovaäänisen deekun toilailuja saatiin todistaa sitten perille Zagrebiin asti. Harmi, että Perttu vei kaikki naamaan puukotus-puukot mennessään...

Zagrebissa käytiin heti pisulla, jutusteltiin turrekiskan ystävällisen hepun kanssa ja otettiin pirssi huokeaan sheratooni-hotellin keskustan laitamille. Taksirunkkari ukotti, kun ei vielä paikallisen valuutan arvoa hahmotettu. Naamaan puukotettavien listalle sekin mitsumies. Hotellin sijainnista voi antaa plussamiinuksen ja hinnasta helpon hymynaaman. Kynäiltiin rinkat peremmälle tupaan ja paineltiin metsästämään ja keräämään evästä.

Käppäiltiin keskustaan puolisen tuntia ja löydettiin ainoastaan mäkki. Ei jaksettu muuta etsiä, joten väännettiin Ronaldin pöperöt huiviin ja vaikeroitiin sitten itsemme alueelle jossa oli vaikka mitä ruokapaikkoja. Saatana. Komeita pytinkejä ja eloisaa baariskeneä hetkinen hämmästeltyämme istahdettiin katsomaan potkupallokisoja ja ruman joka suuntaan pyörivän äijän rasvaista takaraivoa ja sen rumaa rakkia. Piski sai dokata vettä likaisesta tuhkiksesta ja kuseskella baarikaluston päälle. Päivän puukkokisan voittaja numero kolme. Paria sumppia, fantaa ja kaljaa myöhemmin, eli ekan puoliajan kohdalla otettiin spora hotellille ja tsekkailtiin loput siellä. Melkoinen päivä. Huomenna taas uusia seikkailuja, nyt unta.

Day 9: Tolmin

Huhhei ja ylös punkasta. Normaalia aikaisempi herätys johtuu osin siitä, että emme ole vielä hikoilleet tarpeeksi.

Kuuden danin vuorikauriita kun olemme, haikkaisimme kevyen juguaamiaisen jälkeen Tolminin pullapuotiin pizzasämpylöitä ostamaan ja siitä sitten paikalliselle näköalakukkulallle, jonka nimi on Kozlov Rob. Kukkulan huipulla on mellevä linnoitus ja koko roska on toiminut ekan maailman sodan melskeissä saksan ja Italian välisten kamppailujen näyttämönä. Rinteeltä löytyikin bunkkeria ja luolastoa piileksimistarpeisiin.

Tsubu mallia hunni, syöpyneenä kallioon

Korkeutta merenpinnasta kummulla on 475 metriä ja Tolminin kylän tasoltakin 250 metriä. Patikkareissulle kertyi kipuamista yhteensä 600 metriä, mittaa 11 kilometriä, keskinopeudella 3,3 km tunnissa. Ihan ok, kun ottaa huomioon 34 asteen paahteen ja tuulen, jota ei ollut. Paidat läpimärkinä päästiin huipulle ja näkymät olivat joka pisaran arvoiset. Nautittiin ihanat eväämme ranskalaisten kanssa samalla piknik-pöydällä. Antautuja-apinat tosin nauttivat pähkinöitä ja energiapatukoita. Linnoitus oli selkeästi aikaisempaa tuotantoa kuin eka maailmansota ja olikin jonkun verran melskeissä kärsinyt. Jännityksen hetkiä koettiin sillalla, jonka painorajoitus neliömetriä kohden on 70 kg...

Kozlov Rob: Taukopaikan maisemat

Linnakkeelta lasketeltiin alas melkoista kyytiä ja paineltiin samaan hikeen takaisin kotkan pesään hikoilemaan. Majoitteellemme on muuten kylästä nousua 60 metriä, helvetin jyrkkää polkua pitkin. Lepäiltiin tovi ja paineltiin sitten vikaa festaros-päivää viettämään. Ajoitettiin saapuminnen suoraan Exoduksen keikalle.

Exodus.

Armoton aurinko pisti todella parastaan ja kuumuus vaati muutamatkin töppöset kylmää kaljaa. Exoduksen pojat saivat helteisen yleisön melko hyvin messiin ja Circle Pittiä ja Wall of Deathiakin nähtiin. Solvauksia saivat rinteen varjopaikoilla lepäilevät nu-metal-homot. Jäähdyttely jokirannassa antoi mukavasti lisävoimia ja mentiin katsomaan Finntrollia. Lunastettiin kiparilta olutta viimeistä kuponkia myöden ja istuskeltiin keikan puoliväliin asti. Festariväsy alkoi painaa päälle, joten feidattiin Boka-sedän taksiasemalle kyytejä varailemaan. Ensin tsekattiin kuitenkin Ernest Kemperlen panolato myös sisältä.

Ernest Kemperlen hyväksymä rakkauden talo

Kylän ainoaan taksiin ei huomiselle enää juna-asemakyytiä järjestynyt joten päätettiin antaa homman mennä omalla painollaa, eli munkilla. Boka-sedän rattaat veivät meidät kuitenkin rinnettä ylös ja pakkailemaan, siivoilemaan ja tutimaan.

Iltaisia maisemia kotimatkan varrelta

Day 8: Tolmin

Kotkanpesässä koettiin mullistus, kun Business-Perttu otti kamansa ja lähti. Tästä ei välitetty vaan tuhistiin myöhään iltapäivään, syötiin kevyt aamianen ja pelattiin jatsia paahteessa. Selän hikikarpalot lupaavat retken kuuminta päivää. Suihkuttelujen ja muiden aamutoimien jälkeen hipsittiin taas rinnettä alas. Lounastettiin tulikuumassa pizzeriassa megakiekot lounaaksi, erittäin maittavaa ravintoympyrää kerrassaan.

Tolminin kuumin menomesta?

Rasvakuulat mahassa paineltiin festivaaleille, tsekkailtiin hetki Obituarya, mutta armoton aurinko teki olon niin tukalaksi, että oli pakko hakeutua jokeen vilvoittelemaan. Allekirjoittanut esiintyi myös hetken ilman paitaa, koska ei vaan pystynyt. Sori Miimi, paidattomuushan luonnollisesti houkutteli mimmejä kuin kärpäsiä. Artokin otti festivaalikasteen ja kävi kalsareillaan joessa. Sekunniksi jäähtyneet ruhot roudattiin takaisin festivaalialueelle, hetken kakkoslavalla esiintynyttä The Clairvoyantsia tiiraillen ja Sonata Arctican loppusoinnut kuunnelleen. Tämän jälkeen tsiigattiin Paradise Lost ja Hammerfall. Sabatonin tahtiin vedeltiin vielä kebab-sämpylät. Yritettiin "VIP"-exitin kautta ulos, mutta jo toistamiseen epäonnistuttiin. Keskustaan ja taksi alle. Raksi ruutuun.

Day 7: Tolmin

Seurueessa havaittavissa pienehköä festivaaliväsymystä, sillä päivän startti venyi melkoisen myöhään. Muutama jatsikierros runsaan aamupalan jälkeen ja kello näytti jo kolmea. Laskeuduttiin laaksoon ja puhistiin kuumuudessa kohti festivaalialuetta, vesi- ja käteisvarantoja keskustassa täyttäen. Saavutimme yksimielisen päätöksen, että juomme ennen alueelle menoa kaljat yhdessä useista festivaalialueelle johtavan tien varteen pystytetyistä kotibaareista. Jengi on siis availlut kotiensa autotalleihin baareja, joista saa halpaa kaljaa kotoisissa tunnelmissa. Melko yritteliästä. Turbojurrissa oleva hevireppana kuitenkin torppasi aikeemme ja jatkettiin suoraan Ernest Kemperlen virallisen panoladon ohitse. Ennen festarialuetta löytyi vielä teltta josta kepua saa euron sopuhintaan, joten sijoitimme kupongit ehtaan Ottarocker Special Edition Festival Beeriin.

Puolimetrinen hodari. Neljä euroa.

Vesipullot saatiin smuglattua sisään alueelle ja Suicidal Angelsin vikan biisin viisi viimeistä sekuntia viisaampina päätettiin hakeutua joenrantaan vilvoittelemaan. Suureksi harmiksi tsimmareita ei tullut mukaan. Vesi näytti todella mukavalta. Rannalla oli kuitenkin viihdyttävä katsoa heviurpojen perseilyä, jokeen joutui poikamaisen höntyilyn seurauksena ainakin pari askia savukkeita, digitaalikamera, kännykkä sekä hevimiehen nahkaiset tolppakengät. Nälkä alkoi murista joten haettiin hieman murkinaa. Puolinmetrit hodarit masussa mentiin "katsomaan" Exploitedia päälavalle. Tuntiset nokoset nurtsilla saivat aikaan todellisen hyytymisen koko porukassa, joten päätettiin feidata alueelta. Iltakaltsut vielä kapakissa ja pirssillä murhamäkeä ylös. Tehoton ja kuuma päivä. Väsyttää.

Day 6: Tolmin

Halitulijallaa vaan kaikki jalla-jallan kantajat. Aamu valkeni totuttuun tapaan egupitoisella smörgarisetillä, pikakahvilla ja Trannie's Finest teellä. Murkinat maaruissa ajateltiin, että mikä onkaan mukavampi tapa hikoilla kuin holtiton kiipeily vuorien varsia ja päätettiin lähteä turre-infon kautta Tolminska Koritaan, elikkäs Tolmin Gorgesiin, elikkäs Tolmininin rotkolandiaan soijaa irrottelemaan. Trekkailtiin alas kotkanpesästä ja poikettiin em. infoon, jossa ei oikeastaan saatu tietää mitään uutta. Otettiin sitten ylläripylläripuhelu Tolminin ainoalle tolppahomolle, joka saapuikin meitä vesipullo-ostostemme jälkeen noutamaan.

Tolminska Korita on osa Slovenian ainoata kansallispuistoa ja voi veljet, miten mahtava paikka onkaan kyseessä. Kuviahan en luonnollisesti paikasta tarjoile, koska ei ollut kuvakoneessa korttimuisti mukana saakeli. Kerrottakoon, että mestoilla on kuumottelevia riippusiltoja, liukkaita polkuja, speissejä tunneleita ja varmaan kuolemaan johtavia pudotuksia kevyen paranoia-krapulan tarpeisiin. Lisättäköön tuohon vielä jyrkät nousut ja kuuma keli, niin ihraisimmat infarktikandidaatit voivatkin oikopäätä listätä trekkipakettiinsa deffan jo tässä vaiheessa.

Hikisten mutta miellyttävien trekkisessiotten jälkee talsittiin takaisin Tolminin ytimeen mussuttamaan rasva-burekkia turpiimme. Käytiin vielä kaupassa ja sitten saatiinkin nousta murhamäki ylös ostosten kera. Hikisinä ja puuskuttaen vietettiin pieni siesta ja siistiytymistuokia, ja paineltiin takaisin alas jokivarteen metallimusiikkia kuuntelemaan.

Illan viihteestä vastasivat mm. junttikuula ja uusi tuttavuus Devil Driver, joka osoittautui varsin soivaksi muusikkoryhmäksi. Pajatson, hedelmäpelin ja vielä säästöpossunkin tyhjensi kuitenkin ylikova Overkill, joka rokkasi kuin piriä nauttinut paahtoleipä. Mentiin vielä hetkiseksi joenrantaan rentoutumaan, mutta feidattiin ennen kansainvälisen striptease-viihteen alkamista, jota bändien lopetettua soitantansa olisi tarjolla joka ilta. Arto onnistui kuitenkin bongaamaan jonkun paikallisen lehmän seurakseen. Taksi kotitonteille ja unta daijuun. Over(kill) and out.

Artsi ja slovenian kanttura

Day 5: Tolmin

Jaaha, synkronoitu herätyskello on näemmän rikkoutunut, sen verran eri aikoihin herrat ryömivät pesistään. Alppimajamme aamutoimiin kuului melkoisen mojovien aamiasmässyjen kokkaus leipägrillin ja munamestari Salon johdolla. Etevät leiviskät turvassa ruvettiin ihmettelemään sherlokkihatut päässä eteiseen ilmestyneen veden alkulähdettä. Yksi teoria on se, että Artolle luojan suomasta komeasta ulkomuodosta kateellinen naapuri on yöllä murtautunut eteiseen ja kastellut arton molempien kenkäparien toiset kengät. Toinen teoria on sateen syöksyminen sisään oven raosta ja hyppääminen arton kenkään. Mysteeri.

Kotipihan maisemia

Vaikkulin jäädessä vielä oikomaan ruotoaan kotkanpesän lavereille, suunnattiin Perden kanssa Tolminiin aikaa tappamaan. Saatiin ostettua dösälippu Pertun kotiinpaluuta varten ja Jiikulle uusi otsalamppu. Lamppukaupasta poistuessa alkoikin tulla ripsoen vettä, jota paettiin Artsin valkkaamalle terdelle. Terassalla nauraa räkätettiin pariin otteeseen, kun huonon paikan pressun alta saaneet kastuivat läpimäriksi, sitten taivaallinen kraana aukesi isolla kädellä ja itsekin siirryttiin sisätiloihin olutlaseja tuijottelemaan. Internetistä katsottiin sääkarttoja, juna-aikatauluja ja muita juttuja, ja kuin seinään sade tyssäsi ja arska aurinkohan se tuli taas esille. Ei muuta kuin festareille.

Arto ja asiakas, jolta saadaan nimi kuittiin

Päälavapäivä, ei voi muuta sanoa. Samoilla tonteilla tsekkailtiin Crowbar, Nevermore, Six Feet Under, ripaus Cannibal Corpsea ja sitten Soulfy, joka oli aika helevetin hyvä. Muutkin orkat rokkasi sukat pois jaloista, mutta mörinän määrä oli ehkä itselle hieman tapissa. Kyllä laulusta selvää pitää saada. Normaalin hyörinän ja festariurpoilun lisäksi katsottiin vähän jalitsupalloa ja kannustettiin eurooppalaista joukkuetta. Kumma kyllä ei tuntunut kovin pahalta katsoa pallon potkintaa. Olenko ollut lajille liian ankara? Ehkä, mutta on se silti melkoista operettia. No enihuu, hollanti voitti ja u-r-gay ei. Jippii ja silleen.

Päälava

Korpiklaani jäi katsomatta ja otsalamput tuikkien palailtiin Tolminin sentteriin taksia tilailemaan. Parissakymmenessä minuutissa ukko tulikin hakemaan ja saatiin sanoa murhamäelle viiden euron hintainen haist home. Öitä, huomenna Overkilliä ja kukaties mitä.

Day 4: Ljubljana - Tolmin

Metelkovan laverit jäivät taakse hetimmiten rasva-aamiaisen ja datailusession jälkeen, kun riensimme Tolminiin menevään bussiin. Reilun kympin maksavat piletit toimivat paikkalippuina tälle kolme tuntia ja 130 kilometriä käsittävälle matkalle. Tieverkko vuoristossa on tehty matchbox-autoille, eikä raskaalle liikenteelle. Asfaltti on kyllä uutta ja tasaista, mutta sitä on leveyssuunnassa kovin vähän, joka aiheuttaa mielenkiintoisia manöövereita rekkojen ja bussien kohdatessa. Nähtiinpä reissulla myös paikallinen liikennetörppö, nimittäin sieniä napostellut suttura oli pysäköinyt piinatun rellunsa keskelle tietä, vaikka vieressä oli mellevä p-paikka. Kuski päästi akalle haddock-tyyppiset solvaukset ja ajoi sen jälkeen itsekin melkoisissa agroissa loppumatkan...hengissä selvittiin kuitenkin.

Perillä Tolminissa Artsi rupesi kaivamaan Senkaa nenästä, eli soitti majoitteemme kontaktihenkilölle sillä aikaa kun Antti ja Perttu asioivat mercatorista murkinaa ja stipunkia koko seurueelle. Tuupattiin kassit noutamaan tulleen Sasha-sedän passattiin ja käytiin festarialueen porteille kääntymässsä, jonka jälkeen passatin keula käännettiin noin 90 astetta suoraan ylöspäin ja kruisailtiin ihanaan haciendaamme. Käsittämättömän hienoissa maisemissa omalla pihalla varustettu luukkumme on täydellinen festaribeissi. Kaikki mukavuudet tiskarista grilliin. Pelattiin Tohtori Öetkerin kanssa pari erää "Piilota pizzaslaissi" -peliä ja vedettiin muutama Lasko-olut. Sitten olikin aika laskeutua laaksoon festivaalia ihmettelemään.



Matkalla festareille rahaa paloi saturaisia mm. kuumiin otsalamppuihin, vesipulloihin ja kymmenen euron muovikasseihin. Hintavat plastiikat olivat leirintäalueella majoittuvien panttisysteemillä toimivaa roskien keräystä varten, mutta sitä paikalliset eivät kertoneet vaan halusivat nähdä säkit (síis ne kalliit muovikassit) ennen rannekkeen luovutusta. Tajuttiin homman nimi ja reklamoitiin oitis, ja saatiin kuin saatiinkin kympit takaisin firman kassaan. Huh.

Festarialue on nastaa metsikköä joen rannassa. Kaldemaaria ja muuta tarviketta saa ainoastaan ennakkoon ostettavilla kupongeilla, joita saa kiskoista ympäri alueen 0,50€, 1,00€ ja 3,00€:n denominaatioissa. Laukattiin oitis rantabaariin ja kaksi kolmasosaa seurueesta myös pulahti jonkkaan vitjoja huljuttamaan. Kylmä vesi virkisti mieltä ja oli aika kuunnella hevimuzakkia, jota joku random örtsynmörtzyn orkesteri rupesikin veivaamaan. Taitavat muusikot saivat yleisön eri hyvin messiin ja aika kului ripeästi. Nautittiin pari töppöstä ja syötiin baislareita kunnes oli aika vetäytyä.

Perttu nauttii heviä ja baislaria

Trekissä takaisin kotkanpesään nähtiin poikien uusien otsalamppujen todelliset kyvyt ja oma himmeä tuikkuni sai aikaan melkoisen ivan ja pilkan ryöpyn. Välikaljat paikallisessa baarissa ja nousu linnakkeeseen. Murhamäkien ykkönen sai ainakin väsyneen itseni piiputtamaan ja jalat hapoille. Ylös kuitenkin päästiin ja päät pehkuihin. Huh. Siisti päivä.

Day 3: Ljubljana

Atomikellon tarkkuudella toimiva synkroniherätys ei pettänyt tänäänkään. Ylösnousemus tapahtui kahdeksalta ja aamiainen sekä aamutoimet hoidettiin kurinalaisesti ja tehokkaasti. Vuokrattiin respasta tulikuumat Bombi Retro -merkkiset munamankelit huokeaan 5 egen kappalehintaan. Ensimmäisistä fillareista puuttui kuitenkin jotain enemmän tai vähemmän pyöräilyn kannalta oleellisia komponentteja, kuten polkimia, seisontajalkoja tai ilmoja renkaista. Parin kolmen palautus- ja valituskierroksen jälkeen alle saatiin suht koht toimivaa slovenian terästä, joilla aloitettiin retken eka pyörämarssi.



Mankeloitiin tsygät Tivoli Parkiin, radan varressa sijaitsevaan mukavaan puistikkoon. Antin selkä oli jo litimärkä, kun saavuttiin Hot'Horse -kiskalle ottamaan täydennystä vesivarastoihin. Reissun perinteeksi on jo muodostunut pitkät sessiot paahteessa ilman ainuttakaan nestehuikkaa, joten janojuoma maistui melkoisen jausalle. Suunnattiin kohti eläintarhaa ja rennon letkeän kruisailun jälkeen päästiinkin perille.

Eläintarhan asukkeja tiiraillessa meni melkoinen tovi ja tuli nähtyä önniä jos jonkinmoista. Viilentymässä olleet tiikerit jäivät päällimmäisenä mieleen, vaikka muutkin tarhan asukit susia ja ilveksiä lukuunottamatta olivat myös esillä apujaan esittelemässä. Nähtiin ronsu, possu (saakelin agressiivinen päällehyökkäävä saatanan lihava emakko jos vähän tarkennetaan), jänöjussi, kameli, giraffi ja pari muuta metsän eläintä. Miellyttävä kokemus, vaikka sadistisen jyrkkään rinteeseen puisto olikin pykätty. Myös kissapetojen suhteellisen ahtaat asumukset pistivät miettimään onko touhussa järkeä ensinkään. Muilla elukoilla lebensraumia oli oikeinkin kivasti, joten päättelimme järjestelyn olevan väliaikainen. Puistosta suunnattiin takaisin Tivolin puistoon



Pölähdimme keskelle paikallisten jehovien kesäbakkanaaleja, joten remmoimme huiviin ehdat horseburgerit ja lähdimme etsimään messukeskuksesta yökerhoa, jota karttakirjamme suositteli. Sitä ei löytynyt, joten kruisailtiin takaisin sentteriä kohti. Juuri kun saavuimme majoitteelle, taivahat aukesivat ja alkoi sataa ja ukostaa niin saatanan tavalla. Liekö jehovilla näppinsä pelissä?

Pikaisten blogaus- ja näpyttelysessioiden jälkeen taivaat valkeni ja päätimme hypätä mölytoosan kanssa takaisin fillarin satuloihin. Kauniin ja raikkaan päivän kunniaksi nautimme muutamat huurteiset erinäisissä puistoissa ja kapakoissa. Pojat saivat iskeä ahnaat hampaansa burek-pullaan, ja minä jäin ilman. Lohdutukseksi sain kummiskin burgerin. Pikaisen baarikierroksen jälkeen rullattiin fillareita palauttamaan. Iltaolusten ja psykedeelisten valokuvatrikkisessioiden jälkeen painuttiin pehkuihin näkemään ihania unosia.

Day 2: Ljubljana

Herättiin synkronoidusti varttia vaille kahdeksan ja sen kummemmin asiaa päivittelemättä siirryttiin aamiaissalonkiin nauttimaan baislaria pahimpaan kurnintaan. Rasvamakkarat ja mölökahvit masussa lähdettii n painelemaan kohti Ljubiksen linna, jossa Ljubljanan perustaja Harry Ljubljana asusti vuosina 1234-1987. Tie vuorelle käy ihanalla modernilla funicular-lasikioskilla ja hintakin oli melkoisen nhuokea. Ylhäältä löpytyy varsin vähän nähtävää, joten shokeerattiin muita turreja hupsuilla glamheavy-poseerauksilla ja painuttiin paidat märkinä metsän siimeksessä kiemurtelevalle polulle.



Rinteen juuressa oli melkoisen mukavan oloinen tori, josta paikalliset ostivat mariachibändin tahtiiin vegeä, fruittia ja muuta shittiä. Napattiin vesipullot kiskalta ja bongattiin ehta automaatti, josta muutamalla kolikolla saa maarun täyteen suolakalaa. Paaahteessa ei teh nyt suolafisua mieli, joten jatkettiin käpyttelyä kaupallista keskustaa kohti. Matkalla pysähdyttiin pihiseville sumpeille ja nautittiinpa siinä hieman silmänruokaakin. Käytiin paikalliste n suosimassa henkkamaukassa testaamassa hupsuja hattuja, kesämiespaitoja ja paineltiin sitten apteekkiin ostamaan pertulle perskreemiä ja antille silmätippoja. Reissun varrella paikallisen mobiilioperaattorin mainosmisut tunkivat seuraan ja kilpailukuponkeihin tuhraistiin voittavat laput nimillä Eevertti Kekkuli, Hilma Junttari ja Jasu Hanska. Palkkioksi saatiin tyttökuva ja kolme flintturaa maukasta vodaa.



Tämän jälkeen palailtiin pikkusiestalle hostellin lunkeihin hammokkeihin. Naamariin heiteltiin kaljaa ja daijuihin pikkusiestaa. Nukkuminen alkoi luonnollisesti nälättää ja paikallisten leirinuotiotarinat maukkaista heppaburgereista sai triomme suunnistamaan paikalliseen itäkeskukseen niiden perässä. Perusturreukotus bussissa (Mut ei me tiedetty että liput pitää ostaa kiskalta) johti ilmaiseen kyytiin megalomaaniseen ostoshelvettiin, josta ihahaahampurialaisia ei kuitenkaan löytynyt. Meksikon murkinat maaruun kummmiskin saatiin joten ihan tyhjänpäiväinen ei reissu ollut. Takaisin tullessa saatiin jo bussikortitkin ja napattiin bussi numero 2. Ei onnistuttu jäämään kotipyssällä, vaan huristeltiin oikopäätä linnalle johtavalle funicularille asti. Talsiessamme takaisin hotlalle päin törmättiin artsin tuttuihin Markkuun ja Suskiin, jotka olivatkin oivallista kaljanjuopottelu- ja jalkapallonsilmäilyseuraa. Pois lähtiessä meinattiin joutua kolmen seksuaalipredatorin uhriksi, mutta onneksi pirkot kääntyivät sitten pois meitä seuramasta.



Imuroitiin hostellissa muutama hiiva ja paineltiin sitten Orto-nimistä baaria ihmettelemään. Kapakki oli varsin toimivan tuntuinen rokkiluola, mutta valitettavan tyhjä. Uneliaitten tuopposten jälkeen suksittiin ytimeen jokivarsien vilinää ihmettelemään. Miedot mojitot myöhemmin olikin taas aika palailla pahnan pohjille pöhisemään.

Day 1: Helsinki - Ljubljana

Aamun käynnisti julmettu paskahalvaus, kun Arto-setä, Perttu vaimoineen ja huoltomies tunkivat yleisavaimille sisään herättelemään meikämandoliinoa. Puhelimessa oli vaivaiset 14 herätystä ja puheluita eri numeroistakin oli tullut parisenkymmentä. Aamupisut ja pesut jäi hoitamatta, koska kiirus kentälle oli pommiin koisaamisesta johtuen melkoisen kova. Kentälle kuitenkin ehdittiin, ja hampaiden tiskauskin onnisti julkisen käymälän vesihanaa apuna käyttäen. Reklamattoreiden kuningas ja ammattivalittaja Perttu sai lisänimen bisnesperttu, koska vaihtuneesta istuimesta johtunut älämölä johti ykkösrivin paikalle oikeuttavan boarding passin tulostumiseen vastaanottotiskin neidon printteristä. Koneeseen pyrki luonnollisesti jos jonkinlaista dementikkoa, mm. mummeli jolla oli Oslon matkaan oikeuttava lippu. Ylläri sinänsä, että sillä ei pääse Sloveniaan.

Lento oli perusjautaa ja peli ensimmäisen keltaisen kortin nappasi arttu jäädyttämällä lentoemon täydellisesti iltapäivälehtikynäilyllään. Arto Vainaa tarjosi lehtiä pois keräävälle lentoemolle iltasanomia iltalehtenä ja siihen rutinoitunut asiakaspalvelija totesi koneessa olevan vain iltasanomia tarjolla. Krapulainen kikatus oli ylimitoitettua, you had to be there. Ljubiksessa laukut saatuamme otettiin linja-auto keskustan mäelle ja roudattiin romut hostel Celicaan. Metelkova, jossa celicacin sijaitsee on täynnä hippien ja muiden taidehörhöjen kotkotuksia ja salakapakoita. Mukava mesta mitä nyt puucee vähän dunkkasi ja kärpäsiä pörräsi käytävillä miljoonittain. Huone ei ollut valmis, joten laitettiin laukut luggage roomiin ja paineltiin olusille ja pizzoille läheiseen kievariin.



Kiekkojen jälkeen käytiin marketista ostamassa aikakauslehtiä ja juomaa ja suksittiin majoitteeseen huonetta lunastamaan. Hytti osoittautui meille sopivasti invahuoneeksi. Aamu-unisimmat saivat tilaisuuden hengähtää ja hyödyntää peseytymisfasiliteetteja ja janoisimmat saivat ravita itseään mukavissa tunnelmissa hostellin sisäpihan baarissa. Nyyttipyykin jälkeen sipaistiin huiviin vielä pari töppöstä ja koska hostellissa oli samaan aikaan FUKOFF VODKA PARTY, maisteltiin myös surkeita ja laimeita koktaileja. Vähiin äänin siirryttiin rautatieasemalle hakemaan pientä purtavaa. Takaisin tullessa irstaat ruotsalaiset vätykset olivat saaneet käyntiin euroopan väsyneimmän tuli et huumorishown hostellin pihalle. Katsottiin ruojia hetkinen ja todettiin, että pyhpah. Metelekovassa on kivempaakin tekemistä, kuten istua hämärän baarin puuportailla omien kaljojen kanssa ja hämmästellä avointa hupsutupakin polttoa. Pikapuoliin rupesi taas silmiä väsyttämään, joten siirryttiin selliin lepäilemään.

Day 0: Stadi

Lähdönaatto, torstai ja kelvottomaksi jo tehtaalla leimattu, mutta muuten mukava päivä. Kamojen pakkailua kiritti ajatus mehevästä tuopposesta hyvässä seurassa ja pikapuoliin rinkka pullistelikin jo tien päällä tarvittavista tykötarpeista, kuten allergialääkearsenaalista, än-pee-kolme-soittimista, läppäreistä, kesämiespaidoista. Maailman turut ja tampereet kiertäneen herrasmiehen t-paitavalikoima on luonnollisesti musta ja kalsareitakin on puhtaina laukkuun sujahtanut. Laukku eteiseen, avaimet taskuun ja oitis alepaan hiivasijoituksia pohtimaan. Lepan edessä Inkeri ja Artturi lipoivat jo janoisia huuliaan ja pikkutrekin jälkeen oltiinkin töppöset naaman edessä välisavuarskan kaltseilla ilta-auringossa palelemassa. Paikalle könysivät myös Tero ja Hippi, nuo kaljanimuroinnin pikkuapulaiset. Ilta jatkui rattoisasti konglomeraateista ja päivän polttavista aiheista keskustellen ja venyi tiettävästi aivan pikkutunneille. Kievarivihkoon laitettiin ruksit Molotov baarin ja On the rocksin kohdalle. Käpsy alle ja kotiin reissumusaa valitsemaan. Pikaisen iipodin täytön jälkeen kutsuivat pahnat. Ah, huomenna reissuun. Öitä.