Day 20: Rijeka - Ljubljana

Niillä isommilla pikkutunneilla linjurimme saapui Rijekaan, tuohon aamutorkkuun todellisen Kroaatin kotiin. Steissillä olikin meno kuin moukarihäkissä heti aamusta, väkeä kuin Vilkkilässä kissoja ja muita vanhoja latteuksia. Bussiuinunta ei ollut ladannut akkujamme aivan toivotulla tavalla, mutta laitettiin kuitenkin reput säilöön ja tallusteltiin ihmettelemässä kaupunkia hetkinen.

Väsymyksen, kovan soijan erityksen, siitä johtuvan puolisaastaisen olon ja kaupungin pintapuolisen mielenkiinnottomuuden takia tehtiin johtajatason päätös Kroatian hylkäämisestä heti seuraavalla bussilla. Paineltiin siis takaisin steissille ostamaan lipareet. Ljubljanan bussin lähtöön oli ainoastaan parisen tuntia, mutta se riitti paikalliseen kävelykatuun tutustumiseen, aamukahvitteluun ja veneilyn maailmoista keskusteluun.

Dösä oli jotain pakettiauton ja bussin välistä noin kokonsa puolesta, muuten taso oli tuttua muista linjureista. Puolityhjänä saatiin taaskin mennä, ja unta tulikin otettua kuulaan koko kolmen tunnin keston edestä. Kroatian rajalla saatiin palautus todellisuuteen, kun Euroopan Ankarin Rajavartija -kilpailun viiksiluokan kolmosrankattu barettipää nousi bussiin dokumentteja yytsimään. Läski tutkaili kaikkien paprut suurennuslasin, vihikoiran ja lyhdyn kanssa ja kyseli sitten leimoista kaiken mitä kolmen sanan sanavarastollaan osasi. Oltiin hetki melkein ongelmissa, kun herran kollegat aiemmilla rajoilla olivat olleet hieman leväperäisempiä sisääntulojen ja maasta poistumisen merkitsemisen suhteen. Rallikuskienglannilla ja yhdenmukaisilla tarinoilla tilanteesta selvittiin, köriläs murahti ja siirtyi vainoamaan takapenkin venäläisemäntää. Slovenian puolella rajaa jouduttiin vielä nousemaan bussista, esittämään passit selkeästi letkeämmälle herralle ihan aseman sisätiloissa. Raja ylitettiin jalan, bussi seurasi perässä matkatavaratilan tutkimuksen jälkeen. Taukojumpan jälkeen pidettiinkin ihan oikea tauko. Sitten kutsui taas tuutilullan, nukkumatin ja suloisen lapsen unen viaton maailma.

Ljubljanaan saavuttaessa todettiin ilman olevan todella suotuinen, ei yhtä raskas kuin rannikolla ja rahtusen viileämpikin. Nautiskeltiin ihana aamianen Ronald MacDonaldin purilaispisteessä ja selvitettiin ilmaisen internetin myötämielisellä avustuksella myös viimeisen yön majapaikka. Tuttuputtu Hostel Celica oli dormipaikkoja lukuunottamatta täpösen täynnä. Tähän oltaisiinkin tyydytty, ellei alla olisi ollut melkoisen rähjäistä matkustusyötä. Vanhoina kauppaneuvospaukkuina, tyyneinä ja tolloina varattiinkin lukaali Hotelli Parkista. Huone ei ollut sinne saavuttaessa vielä valmis, eikä edes HENKKILÖKUNNAN ja TÄRPÄTIN huutelu auttanut. Kioskit saatiin kuitenkin jättää, joten odottelusta tuli kuitenkin noin viisitoista kiloa köykäisempää jannua kohden. Vietettiin odotusaika ostoksia tehden ja välipivoa särpien. Artolle tarttui mukaan muikeat lenkkarit ja itse sain puhtaat shortsit. Näiden tervehenkisten aktiviteettien jälkeen siirryttiin lepäilemään Hotelli Parkin patjoille. Välikuolema ja pari suihkua tekikin pitkien reissujen jälkeen todella eetvarttia.

Raikastauduttuamme vedettiin kuivat vaatteet yllemme ja paineltiin haahuilemaan vikaksi illaksi Ljubiksen kosmopoliittiseen ilmapiiriin. Illallisvaihtoehtoja arvuuteltiin tovi jos toinenkin, käytiin tutkailemassa yhtä olematonta raflaa, autiota ravintola Sarajevoa, jonka seiniltä bongattiin Mati Nikisen komea voittoleiskautus, mutta ei juuri asiakkaita. Välikahvit vedettiin ja pikkutrekkailun jälkeen syötiin mainiot pitsat kuudenkymmenen räntyn listalla boustalevassa ravintola Foculuksessa, joka on tois puol jokkee meistä katsottuna. Iltasella nautiskeltiin vielä muutama digestiivi joenrannan viihtyisissä kahviloissa ja paineltiin sitten pöhisemään unta daijuun.

Day 19: Split - Rijeka

Lapsosen viaton uni Atriumin egyptiläisen puuvillan välissä keskeytyy Arton heleään kutsuun aamupalalle. Eiliset vermeet niskaan, hotellislipperit jalkaan ja patojen äärelle siis. Aamusapuskavalikoima onkin erinomainen, löytyy makkarat, pekonit, vihannespaistokset, munat ja kokkelit. Vihanneksia ei kuitenkaan raakamuodossa ole, eli hyvälläkin hotellilla on vielä parannettavaa. Massut pinkeinä kiirehditään ottamaan vielä hetki ansaittua lepoa ja pakkailemaan tavarat illan bussisiirtymää varten. Tasan kahdeltatoista luovutettiin huone ja siirrettiin kiskat hotellin laukkusäilön hellään huomaan.

Napattiin hotlan edestä linja-auto numero yhdeksän, joka vie suoraan laivojen, junien ja bussien risteysasemalle kaupungin sydämmeen. Muitta mutkitta ostettiin liput Rijekaan menevään yödösään, joka aloittaa matkansa kello 22.00. Piletit bungasivat kaikki Kunat lompsista, sikamaisen röyhkeät 258 rämpylää per lurjus. Lipareet takataskussa haahuiltiin hetkinen vanhassa kaupungissa ja pysäköitiin sitten itsemme mukavan varjoisaan kahvilaan kuumille iltapäiväkahveille. Helteestä huolimatta buutseja alkoi pakottaa ja paita oli saatava kunnon hikeen. Lukaisimme turregaidistamme, että merimuseo olisi auki, joten suuntasimme sinne. Skiglausmuseon veijarit olivat kuitenkin siestalla, joten sillekin murhikselle kiivettiin aivan turhaan. Mukava puhuri kuitenkin teki visiitistä kapuamisen arvoisen ja nautiskeltiin hetki maisemista.

Merimuseon epäonnistumisen ja karvaan pettymyksen jälkeen suunnaattiin näköalapaikalta bongatulle lähes hylätylle ostarille, joka oli muutamaa liikettä lukuunottamatta täysin autio. Paikalla sijaitsee myös lentopallopyhättö. Tämä selvisi kun käppäiltiin sen avoimista ovista röyhkeästi sisään ja paikallisen kahvilan emäntä meille tämän tiedon nugetin vastahakoisesti antoi. Pysäköitiin hikoilevat ruhot yllätyksellisen mukavaan terassibaariin ja särvittiin parit pivot pahimpaan janoon. Heiteltiin myös hetki jatsinoppia ja Arto oli lähes ylivoimainen tällä kertaa.

Baarista köpöteltiin paikalliselle rantsulle, jossa kaikki Splittiläiset olivat ilmeisesti yhtäaikaa vesileikkien parissa. Vesi näytti kutsuvalta, mutta tsimmareita ei ollut, joten suksimme samantien jätskille paikalliselle rantabulevardille. Jädejen jälkeen napattiin dösä hotellin viereiselle Joker-kauppakeskukselle, koska ulkona ei kuumuuden takia vain yksinkertaisesti voi olla. Kauppakeskuksessa katseltiin hetki roinaa jota emme tarvitse, josta kipusimme sitten kattoterassalle kahvittelemaan hetkeksi ennen tavaroiden noutoa ihanasta, ilmastoidusta Atriumista.

Kamojen kanssa paineltiin dösällä jo tuttuun liikenteen solmukohtaan. Parkkeerattiin paikalliseen minuuttibaariin ihmettelemään kesäillan tunnelmia. Pikkuruukut olusta kidoissa otettiin herrasmiesliinat tosikäyttöön ja suoritettiin travellerin kylpyhetki kapakin weecee-tiloissa. Homma toimii helposti siten, että kaivat laukustasi freesin paidan, herrasmiesliinan (puuvillaa tahi pellavaa, plussaa ruutukuvioinnista) sekä deodorisoivaa anttia elikäs derkkaa. Sitten painelet näiden iteemien kanssa huussiin, kastelet herrasmiesliinan kylmällä vedellä hyvin kosteaksi, otat paidan pois, hyväilet liinalla hikisen kroppasi ongelmakohtia, ruiskautat dödöä perään ja pukeudut tuoreeseen paitaan. Ihanaa, helppoa ja ah niin virkistävää.

Freesaustuokion jälkeen noustiin Rijekan vankkuriin. Mukavahkossa ilmastoidussa bussissa ei ollut nimeksikään väkeä, joten iisi bankottelu tuplapenkeillä oli mahdollista. Rullailtiin mutkaisia teitä seitsemisen tuntia, välillä torkahtaen, välillä reittivalintoja ihmetellen...jatkuu seuraavassa numerossa!

Day 18: Korčula - Split

Tieporan lailla jyskyttävän miniatyyrituuletin onnistui valvottamaan siten, että yöunet jäivät yhden tunnin mittaisiksi. Kymmentä yli viisi Arto tuli herättelemään ja 25 yli viisi aamutoimet oli suoritettu. Illalla laadittua aamiaspullaa laiturille juostessa huiviin ja voi auvoa ja onnea, ehdittiin hienosti Splitin lauttaan. Zaza ja Lala hyppäsivät lautalta ulos Hvarin saarella, joten olemme taaskin duo. Dynaaminen sellainen.

Johannes Blastaja

Splitillä paineltiin suoraan lautasta steissin kahvilaan aamusumpeille. Pienen toilettitoiminnan jälkeen kietaistiin rinkan narut anatomisesti oikeisiin ihmiskehon osiin ja suunnistettiin keskustan liepeille Hotelli Atriumiin. Mehän ei missään marijuanalle ja batiikkivärjäykselle haisevissa hippiluolissa bunkkailla, vaan Atrium on ehtaa viiden tähden matskua. Turreborsyyri luonnehtii hotellia sanoilla "Cream on the top". Hiesät tippuen rojautettiin rinkat tiskiin ja saatiin kuin saatiinkin huone neljä tuntia ennen sovittua check-in aikaa. Käväistiin suihkussa ja vilvoiteltiin hetki aamutakeissa. Sitten paineltiinkin keskustaan pällistelemään nätävyyksiä.

Tähän kippoon voit heittää lipat.

Vanhassa kaupungissa pyöriskeltiin tovi jos toinenkin, lähinnä kameroilla tulikuumia heittolaukauksia ampuen ja jäätelöä märehtien. Nähtiin merimieshenkinen näätä, graffiteja, turisteja ja krääsää. Etsittiin myös uusia tohveleita, koska Antin kengät haisee kuolemalta ja Arton kengistä alkaa pohja pahasti brakata. Ponnisteluista huolimatta jalat saavat tyytyä nykyisiin ghettokoteihinsa. Mukaan tarttui ainoastaan yksi kesämiespaita. Käytiin vielä Pifessä syömässä rehellistä kroaattikotiruokaa, joka olikin oikein hyvää. Rasvakuulaa vatsassa lähdettiin sulattelemaan kuumimmalla murhamarssilla miesmuistiin. Lämpötila lähenteli neljääkymmentä, ja taakse jäivät urheilupyhättöjen lisäksi pätkä kehätietä, joka kaikeksi onneksi johti Joker-kaupppakeskukseen, joka on suoraan hotellimme takana. Ostettiin After Sun-kräämiä ja derkkaa, tutkailtiin puodit pintapuolisesti läpi, muttei löydetty mittään. Iltapäivän kuumuus ajoi meidät hotellin ilmastoinnin äärelle.

Töhry-Arska

Atriumissa, tuossa viiden tähden liikemiestason majoitteessa, päädyttiin ottamaan tunnin mittaiset välitirsat. Tupluurien jälkeen puettiin taas kylpytakit päälle, sujautettiin hotellitohvelit jalkaan ja tilattiin hissi allasosastolle. Pukuhuoneen kaappien lukkolaite oli mallia slobo/vajakki, mutta pienen aivoriihen jälkeen senkin salat selvitettiin ja retki saunojen ja altaan pariin sai alkaa. Painuttiin suoraan Finnish Saunaan, jossa lämpötila oli abaut sama kuin ulkona, eli 55 astetta. Kiviä ei ollut kiukaassa läheskään tarpeeksi, joten painuimme turkkilaisen version lauteille. Paremmat lämmöt, eukalyptus ja höyry tuntuivatkin oikein mukavilta, joten pettymyksen karvas kalkki alkoi hiljalleen sulaa pois. Pienen uintipolskuttelun jälkeen otettiin vielä toiset pidemmät löylyt ja poistuttiin sitten huoneen suuntaan.

Mukavan freesaustuokion jälkeen koettiin olevamme valmiita huiputtamaan paikallinen murhamäki, jota leikkisästi Marjaanaksi kutsutaan. Aurinko oli menossa majoilleen, joten lämpötilakin alkoi olla miellytttävämpi. Napattiin mukaan Tommyn puodista hieman vettä ja puillot Ozuskoa mieheen ja aloitettiin trekki. Saunafreesit vartalot alkoivat taas erittää mettään, jota myös hieksi kutsutaan ja piakkoin alkoivat tutut läikät ilmaantua selän ja rintakarvoituksen tietämille. Mäeltä on oikein mukavat näkymät varsinkin iltaisin ja voivatpa alkoholisoituneimmat puistokemistitkin arvostaa paikan mittavia pudepussittelupalveluita. On pisupaikkaa, istuinta ja viileää varjoa. Kepukaupan voisi vielä laittaa, eikä pelkkää baaria. Leikittiin vähän kameroilla ja saatiinki muutama ok otos kaupungin valoista.

Marjaanan murhämäki iltasella

Nälkä alkoi näivertää, joten painuimme suoraan Güst-nimiseen pizzajointtiin, joka osoittautuikin varsin hyväksi paikaksi nauttia ravintoympyrästä ja ohramaltaasta. Tuopit ja mehevät pizzat masussa talsittiin takaisin herrasmiesmajoitteeseen ja nähtiin ihania unia aina aamuun asti. Saakelin pitkä päivä, mutta puitteet ovat kerrankin kunnosa.

Syy pysyä Kroatiassa...

Day 17: Korčula

Auringon kiivetessä lakipisteeseensä ja porottaessa kuumimmin pupelsimme hieman aamiasta tulikuumassa apartmassamme ja pohdimme päivän aktiviteetteja. Vanha kaupunki ja sen tarjonta oli tullut jo selväksi, eikä kortsula ole mikään megapolis, joten liikkeelle oli jollakin menopelillä päästävä. Pohdittiin skoottereita, muttei kyyhkyläisten ajokorttitilanteessa ole kehumista, eikä tämmöisiä läskejä voi kaksi päällä mopoilla muutakuin liekehtien rotkoon. Skootterit ja fillarit olis ollut tylsää mopoille ja rankkaa fillareille, pelkät fillarit neljänkympin paahteessa ja mäkimaastossa puten murhaa. Moottorivene olis ollut kliffa, mutta kippari-arskan kansainavälinen huvipursien kyöräyslisenssi oli ummehtunut veneseurajäsenyyden sitä mukaa kun purjehduskengät ja valkoiset neuleet saivat raivata tilaa mustilta heviteepaidoilta.

Koppiautoilu ei myöskään kiinnostanut, joten ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin convertiblen cabriolet-avoauton vuokraus. Menopeliksi lukittui jonkun random vuokraamon Peugeot 307 CC, vaikka tarjolla olisi ollut myös elähtäneitä Fiat Puntoja. Aluksi pelättiin, ettei takamatkustajat oikei n mahdu kyytiin mukavasti, mutta penkkejä adjusteeraamalla saatiin nyrkki-arto ja saara mahtumaan lokoisasti takapenkille. Lari otti kartturin paikan ja rattimasana häärin mä. Peugeot-omistajana arttu antoi vielä larille viimehetken neuvot penkin säädöstä ja sitten päästiinkin baanalle.

Antti käskee, pösö tottelee

Aluksi skujattiin läheistä uimarantaa ihmettelemään ja ihan kelpo pikkubiitsihän se olikin. Vanhana merisiilinä arto pisti pään rantabaarissa pivoon ja muut merijellonat pärskivät meren syleilyssä. Vilvoitteluhetken jälkeen irrotettiin hiki taas peugeotin lastauspuuhissa. Kokka käännettiin kohti Vela Lucaa, joka sijaitsee palttiarallaa puolensadan kilsan päässä saaren pääkaupungista. Matkalla nautittiin tukkiin ja nahkakuulaan tuivertavasta tuulesta, mukavista maisemista ja avoautoilun hurmasta. Saaren tiet ovat pääosin tuliuudet ja mukavan mutkaiset ja liikenne erittäin vähäistä, joten kruisailu on pääteillä helppoa ja kivaa.

Takapenkin Archibald

Vela Lucassa purkauduttiin kieseiltä ja rynnittiin sumpittelemaan läheiseen kaffilaan. Kylänä mesta on piirun pienempi, halvempi ja vähäturistisempi kuin Kortsula Town, mutta ei Vela Luca nähtävyyksillään pröystäile ja koko saari onkin kätevintä tukia jollain kulkuvälineellä. Sumppien aikana hiottiin reitit kohdilleen, kerrottiin nasevia kaskuja ja oltiin muutenkin kosmopoliittisia maailmanmatkaajia. Espresson viime tipat kun saatiin huiviin ja eritteet pönttöön, laskettiin kuomu alas, laitettiin punaa huuliin,päästettiin tukka auki ja pöräytettiin takaisin straadalle.

Kruisailtiin läpi pikkukylä toisensa perään, vedettiin välispagetit ja salaatit ja kävivätpä rakastavaiset pikapulahduksella yhdellä pikkurannalla, heviduon piereskellessä rannalla. Rannan ainoat asiakkaat, vanha pariskunta, varmasti arvostivat tätä. Tsimmarit kiesiiin ja bensiinitankin täyttöpuuhiin. Saaren itäpäässä on yksi bensa-asema, jossa kaksi mittaria on sijoitettu liikenneympyrään. Gasoliinovits-asema ruuhkautuu vuokra-autojen palautusaikaan (päivävuokra esim kello 09-20, 40-200€) herkästi, joten kannattaa olla tarkkana ajan kanssa, ettei joudu autostaan maksamaan ekstraa. Saatiin kuitenkin kakut tankkiin ja punainen pösö vuokraamon parkkipaikalle ajallaan. Eikä jouduttu maksamaan naarmuista, koska ne käytiin kamman kanssa läpi lähtiessä. Viime kesänä opittiin, että kekkis kusetta autohommissa herkästi, joten kotien pikku vuokra-ruusperit ottaa ne luupit laukkuun nyt jo.

Iltakalja omalla terdellä

Käytiin majalla välikaljoilla ja tultiin yhdessä tuumin siihen tulokseen, että internettiin on päästävä. Saaran jäädessä lukemaan kirjaansa, pojat riensivät bittikuola valuen kolmeksi vartiksi neppikahvilaan maifeissaamaan, hotlia varaamaan ja lauttareittejä setvimään. Pahimman nettinitkun talttuessa lari kipaisi zazan taas ryhmään ja sitten mentiinkin pizzalle. Melkoisten ränttyjen löytäessä mahalaukun alkoikin luppasta jo melko lailla, joten kiivettiin vielä norsunluutorniin iltakaljoille. Kapsäkit jiiriin ja unta kuulaan. Tai oikeastaan kuulaan tuli kyllä paineilmaporan tärinää muistuttavan piskuisen pöytätuulettimen hytkytys ja mekkala, joten unoset jäivät melko vähällä. Hikistä pyörimistä oli kuitenkin paljon!

Day 16: Dubrovnik-Korčula

Iltasella oli majatalomme emäntä avannut kaikki ikkunat, joten kämpässämme oli reippaat kolmekymmentä astetta sisällä nukkumaan tullessamme. Parin tunnin hikoilun, pyörimisen ja liikenteen melun kuuntelun jälkeen olikin pakko laittaa ikkunat säppiin, avata oman kämpän ovi ja käynnistellä ilmastointi käytävässä. Aamulla tästä syntyi polemiikki kun majoitusemäntä rupesi kätisemään. Tähdepitsa-aamiaisen jälkeen pakattiin rensselit ja paineltiin hitoille koko mestasta. Pekka jäi vielä rouvia viihdyttämään, koska meinasi lentää tänään kotiinsa. Me muut otettiin ison maailman tyyliin oikein taksi. Kymmenen minuutin matkalla dösäasemalle taksisuhari nautti vain kolme savuketta ja veloitti sitten 71 kunaa kyydistä.

Kutupulkkia armadan tarpeiksi

Heivattiin laukut luggageroomiin ja ryhdyttiin venttailemaan Zaza Gaboria, jonka oli määrä saapua minä hetkenä hyvänsä. Pikapuoliin neiti saapuikin ja päästiin kahvittelemaan läheiseen kahvilaan oikein tosissaan. Tapettiin aikaa, heitettiin jerryä ja kipaistiin kaupassa ostelemaassa niitä näitä. Lopulta saatiin laukut bussiin ja päästiin jenkkiseurassa tien päälle kohti Kortsulaa. Mahatavat maisemat jäivät itseltä lähes näkemättä, koska tuli nukuttua suurin osa matkasta. Taukopaikan kohokohta oli kun Lala heitti lipat. Hehheh. Bussin kurvatessa lauttaan kohti kortsulaa päästiin laivan kannelle käpöttelemään ja nauttimaan kylmät kepponat, päivän ensimmäiset.

Lollero

Kortsulassa napattiin yhdeltä domatia-äijältä kämppä vanhasta kaupungista. Mesta osoittautui suhteellisen oivaksi paikaksi lepuuttaa väsyneitä luita, vaikkakaan viileäksi ei tätäkään mestaa saa. Korkealla kattojen yllä oleva kattoterassi ja kaksi vessaa antavat kuitenkin melko paljon anteeksi. Käväistiin kaupassa ja napattiin terdellä huurteiset keppanat. Paineltiiin vielä uimasille erittäin mukavan lämpöiseen veteen ja merivesihuuhtelun jälkeen safkattiin keskinkertaisessa turreraflassa linnakkeen vallin päällä. Oma annokseni, pihviä parmesaanilla ja ihanan tuoreella rucolalla oli kylläkin erinomainen, mutta muut kärsivät annostensa huonoudesta. Artsin riisi ja liha oli kylmää, Saaran ja Lalan mustekalat kumista tehtyjä puruleluja ja viinikin oli kehnonlaista. Käppäiltiin vielä hetkinen tunnelmallisilla kujilla ja nautiskeltiin cocktailit mukavassa terassibaarissa katsellen länsinaapurien humaltumista. Meistä ei maaotteluhenkeä enää pitkän päivän jälkeen löytynyt, joten kiipesimme omalle kattoterdellemme upeita maisemia ihmettelemään ja vikoja kaltsuja imailemaan. Tuuletin päälle ja nukkumaan.

Day 15: Sarajevo - Dubrovnik

Yönunet jäivät sattuneestä syystä omaan makuuni muutaman tunnin liian lyhyiksi, mutta käytiin vetäisemässä aamiaspullat, paineltiin Baskarcijan toreille ja turuille aamukahveille. Aukealla olikin jo täysi rähinä päällä aamuseiskalta ja friikit olivat tulleet koloistaan samaan kahvilaan. Hörästiin kahvit lärviin ja poistettiin leipomosta rautaisannos nakkipiiloja evääksi bussiin.

Olympiakuumetta Sarajevon malliin

Tsekkauduttiin ulos ihanasti ilmastoidusta ja hyvillä sängyillä varustetusta hotelli Etn:istä ja skujattiin sporalla steissille. Ei muuta kuin kiskat linkkuun ja äijät rattaille. Paikallisissa busseissa on paikkaliput, mutta meidän paikoillamme luonnollisesti istui joku saakelin kalkkunanaamainen mulkoileva eukonrähjä, joka ei liikkunut sijoiltaan. Ei tämä alkumatkasta haitannut, koska bussi oli lähes tyhjä. Emännän karski kumppani omasi aidot "Sport" -merkkiset aurinkolasit, joten paikallisista massipäälliköistä ja huumelordeista lienee kyse. Pellet kantoivat runsaita matkatavaroitansa kabiinissa, koska tavaratilan käytöstä joutuu maksamaan nimellisen kolikon. Onneksi dösä lähti ajallaan ja saatiin nautiskella upeista maisemista useampikin tunti.

Mersujen hautumaa, somewhere in Bosnia

Perinteisestä kekkissekoilusta saatiin hajut jo puolentoista tunnin ajon jälkeen, kun linaj-auton kuljettaja ja kuljettaja 2 kokivat olevansa tauon tarpeessa. Hommat lyötiin seis hetkeksi ja kuljettajat painelivat kahville puoleksi tunniksi. Toki matkustajatkin saivat pisutella ja kahvitella, mutta hieman ylimitoitettu paussi, kun ottaa huomioon, että seuraavaan viiteen tuntiin ei bussista poistuttu, paitsi Mostarissa, jossa kyytiin otettiin iso iso iso kasa jenkkisamsonautteja ja sitten dösä olikin täynnä. Niin täynnä, että hapankainaloisen varakuljettajan armpit-aromeista päästiin nauttimaan oikein lähietäisyydeltä, kun heppu joutui seisoskelemaan käytävässä. Bosnia & Hertzegovinan ja Kroatian rajat ylitettiin muutamaan kertaan, onneksi kuitenkin, siten että vain toisella rajalla täytyi pitää ns. täydet passisulkeiset.

Dubrovnikin silta



Kusihädän kasvaessa eeppisiin lukemiin saavuttiin vihdoin Dubrovnikin busa-assalle, jossa alkoikin apartma-haukkojen väistely. Todettiin aseman vessan olevan melkolailla maksullinen joten Juostiin tien yli kahvilaan, mutta Lari ja poikien hommaaman majoituksen emäntä keskeyttivät touhun ja jouduttiin pakkautumaan rakkoinemme rouvan kaksioviseen pooloon. Vaihteita autosta löytyy kaksi. Pisut saatiin heitettyä onneksi heti kämpille saavuttaessa. Pestyillä käsillä morjenstettiin myöskin kartturi-Pekkaa ja istuskeltii tovi jos toinenkin majapaikan pihamaalla pizzaa mussuttaen ja ozuskoa imuroiden. Mestana eukon pitämä huoneisto ei ollut paskanhäävi, liikaa yksityistä tavaraa, roskaa ja paskaa joka paikassa. Larin ja Pekan huone oli suhteellisen siivo, mutta itse majoittamamme kellari oli sieltä majoitteiden skaalan skeidammasta päästä. Hintakaan ei ollut mitenkään erityisen halpa. Ei kuitenkaan välitetty liikaa tästä, vaan suksittiin paikalliseen kapakkaan vetämään huurteiset.

Dubrovnikin mungis

Välipötköttelyn jälkeen suihkuteltiin veistosmaiset vartalot putipuhtaiksi ja dallailtiin eri hyvää reittiä vanhaan kaupunkiin, vikakäännös johti melkosien murhamäen turhaan kiipeilyyn. Soijaa tuli kuin öljyä meksikonlahteen, eikä hikiyhtiöllä ole mitään keinoja estää sitä. Linnake kuitenkin löydettiin ja voi kauhistuksen kalmaiset kasvot miten hirveä määrä turisteja. Ei meidän mesta ollenkaan. Kaunista kyllä, mutta aargh. Käytiin Turre-infossa, tai pikemminkin Lari kävi, me muut mentiin sikamaisen kalliille tuopposille. Veneyhteydet selvisivät Larin työn tuloksena ja päädyttiin huomenna painamaan Korculan saarelle. Vedettiin vielä turredinneri vanhassa kaupungissa, yksi digestiivi sen ulkopuolella ja sitten huristeltiinkin nelosen bussilla takaisin majapaikkaan.

Iltatoilailuja

Day 14: Sarajevo

Silmät vindissä heräiltiin ammupalalle, joka oli kaikessa huonoudessaan lähes eeppinen. Kahvi on Bozniakkia, Tee pahaa ja muuta juomaa ei ole. Syötiin yhdet lauantaimakkarapullat mieheen ja paineltiin takaisin huoneeseen elpymään toviksi. Pikapuoliin paineltiiin kuitenkin kunnon sumpille kulman kahvioon ja hypättiin sitten ykkösen sporaan, jolla pääsee steissille. Poistettiin assalta piletit Dubrovnikin bussiin. Onneksi virkailijalle kelpasi euromääräinen valuutta, Bosnian markkamme ovat huvenneet ahneen kaljan kaatajan pohjattomiin taskuihin.

Bascarcijan turut ja torit, kotiseutuja Bosniassa

Steissiltä lähdettiin kehittämään kunnon soijaa käppäilemällä takaisin kaupunkia kohti. Paahdetta rapeat 35 astetta. Poikettiin Arton bongaamaan ravinteliin sisään tutkailemaan menua, mutta sloboränkylävarantomme ei sallinut fine diningia joten tyydyimme hikoilemaan tipat ruokalistalle ja häipymään. Jano ja nälkä alkoi kasvaa, joten ylitimme joen ja painelimme paikalliselle pihlajamäen ostarille välikaljoille ja spagetille. Lisäenuista soikeina tutkailimme joen toista puolta enemmänkin. Päämäräänä oli löytää Rock Teatar -niminen baari, jossa kuulemma rokki soi ja nektari virtaa. Välisumppien ja kymmenen litran hienvuodatuksen jälkeen kapakki löytyikin juuri siitä kohdasta, jossa kirosimme, että missä hitossa se juottola nyt on. Kievari oli typösen tyhjä, joten päätimme tulla takaisin illalla.

Arto ja talon rotisko

Kipaistiin käymään ostoskeskuksessa, koska siellä on ilmastointi ja yritettiin ettiä antin tynnyrimahan peittävää kesämiespaitaa. Sopivankokoisia sirkustelttoja ei kuitenkaan saa edes tilaamalla. Suivaannuttiin ja feidattiin läheistä puistoa yytsimään. Pusitossa ei paljoa nähtävää ollut, joten kipaistiin sen takana ollut murhamäki ylös ja todettiin alueen olevan lähinnä lähetystöjen käytössä. Pollarit repeilivät otsiemme hikihelmille, kun paineltiin mäkeä ylös. Lakipisteestä alaspäin seutu gettoutui jonkin verran, luodinreikiä seinät solkenaan ja roskiksia tonkivia nistejä rupesi vilisemään jaloissa. Sadettakin ropsaisi yhteensä 14 pisaraa.

Pähkinöiden kamerointia

Todettiin ajan olevan kypsä pikku välikuolemalle ja suunnitelma jopa pidettiin. Unituokion jälkeen suunnattiin kepulle tottakai. Muutaman mutkan, kuten paikallisen kiekon et kanafileen tyyppauksen ja rahannostosekoilun, jälkeen suunnattiin Rock Teatariin, jossa olikin tällä kertaa kourallinen ihmisiä. Kellarikapakin ilmastoimaton kuumuus ja laimea itkupop ajoivat meidät kuitenkin ulos ja laukkasimme tsekkaamaan mikä meno Korner Pubissa on. Näin tuntuivat tekevän myös kaikki paikalliset, joten voin kertoa että ollaan aika inessä skenessä. Nautittiin terassalla muutama ihana kalja ja sitten paineltiin taas tutimaan.